Olen tässä pitkin talvea suunnitellut Elmon seuraavan trimmauksen ulkoistamista. Ajatuksen tasolla ostotrimmaus todellakin miellyttää: vie reuhahtanut turjake, nouda viimeisen päälle siisti snautseri. Käytännössä koiran päästäminen ihan vieraan ihmisen käsiteltäväksi on tarkemman ajattelun jälkeen tuntunut yllättävän vaikealta. Kuka muka osaa lukea koiraani niin kuin minä itse? Meillä on omat rutiinit trimmaukseen ja tiedän koiran mukavuusalueen rajat ja kuinka paljon se sietää trimmipöydällä. Me ”neuvotellaan” sopivasta asennosta mahdollisuuksien mukaan ja palkkaan Elmoa sopivaksi katsomallani taajuudella. Ja entäs jos löytäisinkin sopivan trimmaajan? Sitten olisi vielä ajan varaaminen, perheen aikataulujen veivaaminen, vieminen ja hakeminen. Vaikeaa!
Joten niinpä vain löysin itseni jälleen kerran käärimästä hihoja ja kasaamasta trimmipöytää olohuoneen koristukseksi. Tällä kertaa homma lähti käyntiin yllättävän helposti, joten tuskin tästä enää useamman viikon kärsimysnäytelmää tulee. Eilen Elmolta lähti yhdellä rupeamalla koko selkälinja niskasta hännäntyveen, eikä siihen tosiaan mennyt kuin reilun tunnin verran aikaa. Jos saisin tässä viikon aikana iltaisin askarreltua kyljet ja ensi viikonloppuna pään sekä kone- ja saksityöt niin homma olisi viikossa valmis.
Ehkä tein heti alkuunsa sen virheen, että omin trimmauspuuhan itselleni – nyt siitä ei osaa enää luopua? Tai jos toisin päin ajattelee, ehkä trimmaamisen opettelu heti alusta alkaen on ollutkin mitä parhain ratkaisu. Varmaan ainakin kynnys itse opettelemiseen olisi ollut paljon korkeampi jos homman olisi ensin ulkoistanut?
Uljasmusta 
Minusta trimmaaminen on mukavaa 🙂 Kahta tai kolmea olisi kyllä aika kallistakin viedä ulkopuoliselle laitettavaksi, joten on siinä vähän käytännön syitäkin sen takana, että tulee aina itse tartuttua trimmausvälineisiin. Tykkään siistiä koiria usein senkin takia, että vain tekemällä oppii. Välillä on tullut saksittua vähän mielenkiintoisesti, mutta onneksi karva on uusiutuva luonnonvara 😀 Meillä on ollut onni matkassa, kun kasvattaja on mielellään opastanut trimmaamisen saloihin ja on tehnyt myös näyttelytrimmaukset aina tarvittaessa. Ilman sitä apua ja tukea oltaisiin varmaan oltu ihan pulassa, kun kokemusta ei ollut yhtään.
TykkääTykkää
No kyllä mäkin hommasta loppuviimeeksi tykkään. Elmon turkki vaan ei ole ihan helpoin kun ei ole kauhean karkea ja pohjavillaa on paljon.
Välisiistimisiä teen vähintään pari varsinaisten välillä juurikin koska se on kivaa, hyvää harjoitusta ja koira pysyy snautserin näköisenä (ja kunnon putsauskin on sitten helpompaa kun ei tarvitse etsiä koiran ääriviivoja jumalattoman pehkon alta).
TykkääTykkää
Niin ne mielipiteet vaihtelee – meillä trimmaus ja kaikenlainen muu puunaus ja kauneudenhoito on niitä kaikkein tylsimpiä hommia! Sunnuntain olen pakon edessä (ettei koirat nyt ihan metsäläisiksi unohtuisi) määritellyt puunauspäiväksi, eli silloin leikataan kynnet ja kammataan parrat, jos muistetaan ja jaksetaan… Ulkoistan tosi mielelläni trimmauksen asiansa osaavalle ammattilaiselle 🙂 Ihan jo senkin takia, että se karvan määrä ja leviäminen kotioloissa trimmipäivien jälkeen on jotain täysin sietämätöntä. Mutta kieltämättä olisi kiva, jos osaisi ja jaksaisi itse vähän paremmin perussiistimisen. Ehkä taas keväällä kurssille!
TykkääTykkää
Hannele, mun täytyy sanoa, että itselläni on tuohon turkin laittoon ja muuhun piperrykseen aika kahtiajakoinen suhtautuminen. Tavallaan tykkään paljonkin, mutta välillä tuntuu silkalta pakkopullalta. 😀 Isosta trimmistä tykkään kun vaan pääsen vauhtiin, mutta toisaalta en millään jaksaisi ja viitsisi. Eli ota siitä selvää sitten. Mutta yksi on ihan varma: paljon mieluummin askartelen koiran turkin kanssa kuin keräilen karvoja imurilla ja tarraharjalla joka paikasta. Eli ei paluuta karvanlähtörotuihin…
TykkääTykkää
Trimmaajan näkökulman kommentti 😀 Hommansa osaava trimmaaja lukee monesti koiraa jopa paremmin kuin jotkut omistajat – en väitä, etteikö omistaja tuntisi koiransa parhaiten, mutta ainakin itsellä tulee vastaan hurjan paljon omistajia, joiden koirat antavat pompottaa itseään kynnenleikkuusta lähtien. Trimmaaja monesti huomaa milloin koiralla on oikeasti suuri pelkotila ja milloin se suoraan sanottuna vain perseilee päästäkseen tilanteesta pois. Kieltämättä tämä hmmmm koiranlukutaidottomuus ja turha helläkätisyys tuntuu olevan ongelmana etenkin pienten koirien omistajilla :’) Mutta se, mistä sen asiansa osaavan trimmaajan löytää voikin olla ihan oma lukunsa…. Mulle oli tärkeää pystyä hoitamaan koiran turkki itse ekan käppänän tullessa, ensinäkin koska opiskelijabudjetilla muualla trimmauttaminen olisi tullut turhan hintavaksi ”kun itsekin pystyy tekemään ja halvemmalla pääsee”. Toisekseen itse tekemällä koirasta tulee juuri sen näköinen kuin haluan. Ja kolmannekseen huolena oli totta kai, että miten trimmaaja koiraa kohtelee, tähän ammattikuntaan kun kuuluu valtava kirjo tekijöitä monenlaisilla taustoilla ja aina välillä kuulee ikäviä juttuja siitä, miten jossain koiraa ei kohdella kunnioittavasti ja seuraavassa trimmissä koira on pyörtyä kauhusta pöydälle….
Onneksi suurin osa trimmaajista on kuitenkin ammattimaisia ja osaa hommansa.
TykkääTykkää
Kiitos, että jaoit ajatuksesi! En yhtään epäile, etteikö loistavia trimmaajia löytyisi – ja ihan varmasti ammattilainen osaa homman paremmin kuin tällainen ensikertalainen. Ja uskon jopa sen, että koiralle tottunein käsin tehty työ voi olla jopa miellyttävämpi kokemus. Mutta tosiaan etunsa siinäkin, että työn hoitaa itse. Saa nähdä mihin päädyn ensi kerralla.
TykkääTykkää