Nenä kunnossa ja mieli virkeänä

Meillä on Elmon kanssa monenlaisia pieniä arjen virikkeistys-projekteja. Sellaisia hyvin tavoitteettomia, usein vähällä tai olemattomalla suunnittelulla hetken mielijohteesta toteutettuja tuokioita. Ei siis mitään, mistä kannattaa ottaa oppia, mutta ideoita saa toki omalla vastuulla käyttää. Nenän käyttö on yksi askare, joka on koiralle takuulla mieluinen ja luontainen.

Hajun tunnistamista ollaan harjoiteltu hyvin yksinkertaisella kotikonstilla: ripaus kanelia puhtaaseen pakasterasiaan, kansi päälle niin, että jää yhdestä kulmasta raolleen. Toinen pakasterasia eri värisellä kannella (jotta minä tiedän kumpi on kanelipurkki ja kumpi ei) jätetään tyhjäksi. Koiralle näytetään ensin kanelipurkkia uesampaan kertaan niin, että aina kun se nuuhkaisee merkataan toiminto naksuttimella ja annetaan palkka. Nuuhkaisu on siis eri asia kuin vaikkapa purkin tökkääminen kuonolla – Elmon kanssa olin alkuun tarkkaamaton ja koira yhdisti purkin ja nenän käytön toisiinsa ihan väärällä tavalla, eli kuvitteli että sen kanssa toimitaan samoin kuin kosketuskepin kanssa. Seuraavassa vaiheessa purkkia voi viedä vähän etäämmälle ja palkata koiran sen mennessä haistamaan (tai alkuun vaikka vaan lähestymisestäkin jos koira ei mene tutkimaan purkkia oma-aloitteisesti). Kun koira etsiytyy aktiivisesti nuuhkimaan purkkia on aika ottaa mukaan tyhjä rasia. Koira saa ensin nuuhkaista kanelipurkkia, se palkataan ja tämän jälkeen molemmat purkit viedään etäämmäs. Koira lasketaan haistelemaan. Tyhjän purkin haistelu ei johda mihinkään, kanelipurkin pienen pienestäkin nuuhkaisusta saa palkan. Sitten purkkien paikkojen vaihtoa, kolmas purkki kehiin jne. Mielestäni tässä vaatii suurta tarkkuutta huomata milloin koira käyttää nenäänsä ja milloin se vain kokeilee tökätä kutakin purkkia vuorollaan palkan toivossa. Meillä ollaan tässä vielä alkuvaiheessa.

Helpompi nenätemppu on tavaroiden piilottaminen ja etsiminen. Mikä tahansa tavara käy, alkuun on kuitenkin helpompaa lähteä liikkeelle koiralle mieluisesta esineestä. Jos esine on oikein mieluisa, sen voi vaikka vain näyttää koiralle, käskeä koiran paikalle ja viedä esim. huonekalun taakse niin, että koira näkee piilotuksen muttei itse palloa. Sitten vaan lasketaan koira etsimään. Piilo voi olla ensin avopiilo, sitten heti yhden, kahden kerran jälkeen esim. puoliksi jonkin tavaran taakse niin ettei sitä löydä näköaistia käyttäen. Ja lopulta esim. viltin, sohvatyynyn tms. alle, josta koira joutuu jo tosissaan sitä nenällään hakemaan. Tässä on vaarana se, että koira oppii ottamaan esineen itselleen, jopa varastamaan ja livahtamaan sen kanssa karkuun. Kannattaa siis opettaa ensin tavaran luovuttaminen käskystä. Vielä parempi, mutta alkuopettamisen kannalta hitaampi tapa on opettaa alusta asti koira etsimään mitä tahansa niin, että se ei tavoittele tavaraa itselleen vaan se saa palkkion pelkästä löytämisestä. Näin kannattaa toimia, jos arvelee että esine-etsintää haluaa jalostaa jatkossa vähän pidemmällekin. Tällöin liike on mielestäni helpoin (en todellakaan tiedä oikeaoppisuudesta!) opettaa takaperin kuten noutaminenkin. Koira opetetaan ensin ilmaisemaan jollain tavalla esine. Ilmaisun ei tarvitse tässä vaiheessa olla lopullinen ilmaisu vaan riittää, että koira esim. selkeästi katsoo esinettä tai koskee sitä kuonollaan. Naksu ja palkka, naksu ja palkka. Sitten esine siirretään kauemmas ja taas sama juttu – esineen luokse siirtymisestä ja siihen huomion kiinnittämisestä naksu ja palkka. Tähän voi myös yhdistää hajun ottamisen samaan tapaan kuin yllä hajutunnistamisessakin, eli annetaan koiran ensin nuuhkaista esinettä, sitten se viedään pois ja saman hajun uudelleen löytämisestä tulee taas palkka. Näin koira oppii, että sen tulee etsiä juuri tietyn hajuista esinettä. Ja sitten vaan vaikeutetaan.

Koira tykkää näistä nenätuokioista, se oppii keskittymistä ja ainakin toivottavasti myös rauhallista ja määrätietoista työskentelyä. Ja onhan näistä harjoituksista käytännön hyötyäkin. Olen tehnyt Elmolle harjoituksia myös ulkona ja tipautellut käsineitäni milloin mihinkin. Näköähän koira näitä hakiessaan käyttää, mutta pääasia on, että se saa kokea löyätmisen riemua. Tänään Elmo löysi sulavasta hangesta meille ihan vieraan ihmisen lapasen ja sai tietysti herkut siitä hyvästä. Ja illalla löytyi vielä aitamme takaa poikien lämimisharjoituksissa kadonnut tennispallo ojasta sohjolumen keskeltä. Eihän sitä koskaan tiedä, vaikka joku päivä osuisi kulta-aarre lenkkipolun varrelle…

 

 

 

Advertisement

Elmonpäivä ja Talvi!

Oi iloa, oi riemua! Talvi on tullut, ja voisiko juuri mikään muutos säätilassa vaikuttaa lapsi- ja koiraperheen elämään positiivisemmin, kuin pimeän märän muuttuminen lumiseksi valoksi ja kuivaksi pakkaseksi?

Elmo on viettänyt Elmonpäivää ulkoillen useaan otteeseen, sillä ei sen mukavampaa kuin rapsakkaassa pakkasessa lenkkeily ja touhuaminen. Aamulenkin varrella pistäydyimme tyhjällä hiekkakentällä tottistelemassa hiukan. Hups, että viime kerrasta onkin vierähtänyt aikaa. Tehtiin rättileikkipalkalla perusasentoa, seuraamista ja luoksetuloa. Tavoitteena oli saada rätillä nopeutta liikkeisiin ja kontaktia seuraamiseen. Ja kyllähän poika jaksaa rätin kanssa taistella ja tekee sen eteen halukkaasti töitä. Suurimpana haasteena tällä hetkellä on seuraamisliikkeessä kontaktin säilyttäminen ja siihen auttanee parhaiten liikkeiden pitäminen riittävän lyhyinä eli tiheä/vaihteleva ja oikea-aikainen palkkaus. Mietin, pitäisikö keväällä lähteä BH-kurssille, niin saataisiin jotain tavoitetta ja vähän jo ulkopuolistakin näkyä tähän meidän touhuumme?

Tottistelun jälkeen rymisteltiin tovi metsässä, josta hanki oli piilottanut polut. Ei sillä, että polkuja kuljettaisiin muutenkaan, mutta mukavaa lisähaastetta pieni lumikerros teki askellukseen. Kotimatkalla ohitimme tutun kiipeilypuun ja Elmo vilkaisi ensin puuta, sitten minua ja taas puuta – saanko mennä? Annoin käskyn ”puu”, poika kiersi puun taakse ja kiipesi.

Iltapäivällä tehtiin toinen lenkki, joka suuntautui perheen kuopuksen kanssa pulkkamäkeen. Nykäisin hetken mielijohteesta isompien lasten lumiskeitin mukaan – joskohan Elmon kansa keksisi sen tiimoilta jotain kivaa puuhaa? Lumiskeitillä mäen laskeminen oli Elmolle helppo nakki normiskeittaukseen verrattuna. Koira tiesi heti mitä pitää tehdä, ja yllättäen se myös pysyi laudan päällä hienosti koko pienen laskun ajan. Elmon temppuiluun tottuneet perheenjäsenet eivät aina osaa arvostaa koiran taitoja, ja kuopus ihmettelikin kotimatkalla kuinka mäenlaskijat olivat suorastaan hihkuneet ihmetyksestä Elmon lumiskeittailulle. Niin no, kuinka moni koira keskimäärin laskee mäkeä lumilaudalla? Kotimatkalla Elmo hyppäsi vielä Stigan rattiin ja 6-vuotias veti koiraa tosi ylpeänä. Yleensä on totuttu kyllä toisenlaiseen marssijärjestykseen, mutta snautseri on snautseri… Lumiskeittailua en pystynyt itse kuvaamaan, mutta todistusaineistoa tulee varmasti kunhan saan apukäsiä mukaan mäkeen.

Terveiset Koiramessuilta

Pyörähdin itsenäisyyspäivänä koiramessuilla haistelemassa tunnelmia. Näyttelykehän laidalla jaksoin viipyä vain hetken – jostain syystä en malttanut pysytellä erossa actionista, eli lajinäytöksistä ja erityisesti koiratanssin PM-kisoista. Ja olihan se Vau! Upeita suorituksia, erityisesti kauko-ohjaus oli hienoa katsottavaa. Rotuina ei todella suureksi yllätykseksi (as if) ollut juuri muita kuin bordercollieita. Snautsereita ei varsinkaan ;).

Mutta vitsi, että jäi kipinää. Koiratanssia olisi oikeasti kivaa kokeilla ihan ohjauksessa. Sain paljon vinkkejä harjoiteltaviksi liikkeiksi. Sen jälkeen ollaan ehditty treenaamaan jo vähän yhtä ja toista. Irtoliikkeet nyt ovatkin vielä helppoja, mutta entäs sitten kun ne pitäisi yhdistää sujuvaksi kokonaisuudeksi?

Ostin myös viimein kosketustikun ja sitä ollaan Elmon kanssa treenattu pari päivää. Hyvin sujuu – joskin hassua, kuinka vaikeaa tikkuun on suhtautua kun se nojaa esim. seinää vasten. Siitä tulee ihan eri kapistus, jota pitää kuoputtaa tassuilla, kirputtaa hampailla ja vaikka mitä muuta paitsi tökkäistä kuonolla, mikä kyllä sujuu niin kauan kuin tikku osoittaa ilmaa. Tällä saadaan kyllä tosi hauska lisä temppuharjoitteluun! Valojen sammutus onnistuu varmasti tosi pienellä harjoittelulla, lisäksi kun vähän edistytään, saa kosketusepillä haettua esim. kumarrusta, pään piilottamista tassun alle jne. Mielikuvitus ja kärsivällisyys rajoina.

Muistiin myös, että kokeilin tänään Elmon kanssa ekaa kertaa pyöräilyä. Käytiin pikkuinen lenkki, ja hyvinhän tuo sujui. Nyt voin kiittää itseäni siitä, että koiralle on olemassa hiljentämiskäsky (prrr), kiihdytyskäsky (kielen napsautus) ja käskyt tien ylitykselle (yli) ja tien reunaan siirtymiselle (reuna/an). Yllättävää oli, että koira ei lähtenyt laukalle reippaammassakaan vauhdissa. Juoksulenkillä ottaa laukan tosi helposti ja innostuu varsinkin alkuun liikaakin säntäilemään. Ehkä pyörä oli sen verran jännittävä kapistus? Reipas ravaaminen on tietysti hyvä juttu koiralle sinä luontaisimpana kestävyysaskellajina, joten yritetään pitää siitä kiinni jatkossakin.

 

 

Elmon puuhia kuvina

Elmo ja kaverit

Puistossa ei ole tullut kuvia otettua, mutta on Elmo ehtinyt kaveerata muuallakin. Kuvissa kääpiömäykky Patu, Venny- ja Molli -labbikset.

Elmon aktiviteettejä

Elmo puuhailee meidän kanssa arjessa mukana melkein kaikessa. Näissä kuvissa ollaan kansallispuistossa ja mökkilaiturilla. Ihme kyllä, yhtään kuvaa ei ole jalkapallokentän laidalta. Elmosta on tullut vanhimman pojan joukkueen ”maskotti”, eli sekä pelaajien että pikkusisarusten suosikki, joka tarvittaessa viihdyttää muuten nopeasti pitkästyviä pieniä katsojia leikeillään ja tempuillaan.

      

 

Ja vielä vähän ”harrastuksia”

Hauskinta Elmon kanssa on kaikenlainen leikkimielinen harjoittelu. Olemme hyvällä alulla erilaisten temppujen suhteen – skeittaus on yksi mieluisimpia temppuilutouhuja ja siihen meillä on Elmon kanssa loistavat mahdollisuudet kaupunkiin valmistuneen hienon skeittipuiston käyttäjinä. Temppujen ohella olemme käyneet tekemässä jonkin verran jälkiä, sitäkin ihan vain omaksi iloksemme. Näihin syys-lokakuisiin kuviin ja tunnelmiin – jälkipellolta ja skeittipuistosta.

Temppuja!

Olen ottanut myös sisällä käyttöön reseptin, jolla pyrin vaikuttamaan ulkona katoavien korvien ongelmaan. Lääkkeenä on yhteinen puuhastelu, ts. koiran ja minun välisen suhteen lujittaminen ja samalla tietysti kontaktin vahvistaminen. Ja mikäs sen mukavampaa kuin opetella hauskoja pikku temppuja.

Tällä hetkellä työn alla, eli jonkunlaisella mallilla ovat:

”Pyydä” – koira istuu etutassut ilmassa.

”Kurkkaa” – koira asettuu ohjaajan takapuolelta etuosa ohjaajan jalkojen väliin ja ottaa sieltä katsekontaktin. Pitää asennon ohjaajan kävellessä.

”Läpsy” – läppää tassulla kun ojennan käden kämmenpuoli ylöspäin (”low five”). Yläfemmaa voisikin alkaa harjoitella seuraavaksi.

”Tanssi” – seisoo takajaloilla ja pyörii ympäri. Tällä hetkellä tukee yhdellä tassulla kohotettuun käteen, jollla ohjaan ympäri (eli tanssitaan yhdessä 😀 ). Voimat ja tasapaino eivät vielä riitä pitkään kahdella jalalla seisomiseen.

”Kieri” – tätä harjoiteltiin vasta tänään. Tarvitsee namilla / kädellä ohjauksen, mutta selvästi alkoi hiffata jo.

”Kylki” – kylkimakuulla aloillaan makaaminen, tämä käytössä trimmipöydällä, mutta voisihan tämän opettaa tempuksi käskyllä ”kuole” 😉

Elmon kanssa on hurjan hauskaa opetella temppuja. Se oppii nopeasti, tekee namin eteen vaikka sata toistoa jos vain jaksan pyytää, ja näemmä myös muistaa erittäin hyvin kerran oppimansa. Tuon läpsy-tempun kun opetin varmaan yli kaksi kuukautta sitten enkä ole kertaakaan tässä välissä tehnyt – ja niin vain koira muisti heti!