Vetoja videolla

Nyt kun maassa on pitkästä aikaa – ja ehkä pitkään aikaan – kunnolla lunta, oli IHAN pakko päästä kokeilemaan vielä pieniä spurtteja vaikka eilen jo huhkittiinkin. Tällä kertaa otin juniorimme GoPro-kameran mukaan (kyllä, juoksin kypärä päässä, mutta valitsin paikan jossa ei tarvitse pelätä vastaantulijoiden katseita). Tässä ensin video yhdestä pienestä juoksupätkästä ja sitten vielä viimeinen rutistus lumiscootilla. Hurjaa! Reipasta tahtia siis mentiin, vaikka video hävittääkin vauhdin tunnun tehokkaasti.

Nyt palautellaan seuraavat päivät ja pidetään taukoa vedoista.

 

Advertisement

Canicross-koukussa!

Voiko johonkin asiaan koukuttua välittömästi? Jos siinä yhdistyvät sanat helmikuu, aurinko, lumi, koira, liikunta ja vauhti niin taatusti voi.

Meidän piti käydä Elmon kanssa reippaalla kävelyllä vetovaljaiden kanssa. Ja reippaastihan se sujuikin. Elmolla oli heti alusta alkaen selvä mielikuva siitä mitä nyt tapahtuu (eli en sittenkään pilannut koko juttua edelliskerralla!): kävely lähti heti vedolle ja nenäkin pysyi irti maasta kun sai innokkaita kehuja. Ja koska aurinko paistoi, mieli oli hyvä ja unohdin potevani edellisviikon laryngiitin jäljiltä elämää pahempaa yskää, oli tietysti pakko kokeilla juoksemista.

Ja veljet, miten Elmo juoksi! Juoksi ja veti silkasta juoksemisen ja vetämisen riemusta. Juoksi niin että itsellä meinasi jäädä jalat vauhdista. Ja kun oma kunto ei sallinut kovin pitkiä spurtteja teimme intervalleja. Spurtin jälkeen huonompihappsen hengitys sai tasaannusta Elmon piehtaroidessa hangessa ja kyhnätessä rapsutuksilla. Ja taas juostiin!

Ihan mieletöntä! Nyt tiedän mitä varten aloin viime keväänä (jälleen kerran sen kummemmin ajattelematta ja suunnittelematta) tehdä juoksulenkkejä vaikka juokseminen on aina ollut lähes viimeisenä lajilistallani. Sanoinko jo, että ihan mieletöntä?

Kotipihalla viimeinen lumikylpy ja lumikuorrutettu koira:

Kiitosta täytyy antaa myös erinomaisille välineille,  jotka meille löytyivät Non-stop dogwearin mallistosta. Suosittelen!

Vetoa ja vyökävelyitä

Elmolla on tuliterä vetovarustus ja olemme muutamaan kertaan päässeet valjaita, hihnaa ja vyötä kokeilemaan. Ekalla kerralla mentiin suoraan jäälle, isäntä ja esikoinen toimivat jäniksinä ja saivat kuin saivatkin Elmon vauhtiin. Minä tulin tukka liehuen perässä lumipotkulaudalla (scootilla). Aika rankka alku. Siitä vähän rauhoituttiin ja nyt olen tehnyt koiran kanssa lenkkiä tavallisilla valjailla ja hihnalla yrittäen opettaa koiraa pysymään koko ajan edelläni, hihna mieluiten kireällä ja erityisesti että lumipaakut ja kellertävät hajumerkit hangella ohitetaan pysähtymättä ja merkkaamatta. Ihan hirveästi kaikkea uutta koiralle! Jo ennen valjaiden hankkimista olen tavallisilla hihnalenkeillä opettanut käskyjä vasen (”vvvaaasen”) ja oikea (”oiiikee”). Nyt sitten vetovyön kanssa on tullut väkisinkin kokeiltua suuntien perillemenoa, kun kädet ovat (ihanasti!) vapaat eikä koiralle tule kiusausta antaa vihjeitä hihnan kautta. Ja ihme kyllä, koirahan tuntuu osaavan suunnat! Suuntien lisäksi käytössä ”ooodota” (pysähdytään) ja tien ylitykseen ”yli”, jolla lähdetään liikkeelle esim. suojatielle tai vaihdetaan 90 asteen kulmassa tien reunasta toiseen sekä ”reuna” joka tarkoittaa pysyttelemistä ihan reunan tuntumassa tai ”penkan puolella”.

Viikonloppuna käytiin reippaalla kävely-/juoksulenkillä ihan kunnon vetovehkeillä ja Elmo innostui jo ihan kunnolla kiskomaan. Käsky on ”meneee!” ja sain ihan älyttömän hyvän pätkän vedettyä puolijuoksua Elmo vetäen vähintään pientä vetoa, mutta myös ihan kunnolla takajaloilla ponnistaen. Perheen lapset antoivat vielä kiriapua seuraavalla pätkällä ja olin tosi tyytyväinen. Käytiin grillaamassa makkarat ja huilaamassa vähän – ja  jälkiviisaana on helppo sanoa, että koira olisi pitänyt taluttaa takaisin ihan tavallisella panta-hihna-yhdistelmällä. Mutta kun siihen asti oli mennyt niin hyvin… ja nälkä kasvaa syödessä. Vaan koirapa oli tuossa vaiheessa väsynyt, eikä touhu ollut enää yhtään niin mallikasta. Veti kyllä, mutta lähinnä penkan reunaan haistelemaan jälkiä ja jätöksiä. Nenä maassa, korvat kuutamolla. Äh, että harmitti. Pitikin pilata se onnistunut suoritus! Ja kun mua harmitti, koira huomasi ja mua harmitti vielä enemmän. Saatiin sentään ennen autoa pieni pirtsakka loppukiri, mutta silti. Olisi pitänyt hoksata, että oikeasti vetäminen on koiralle fyysisesti rankkaa – eihän se ole sellaiseen tottunut ollenkaan. Ja myös henkisesti koira on vetämisen kanssa vielä ihan uusilla vesillä ja touhu rassaa siltäkin osin.

Nyt siis jatkoa varten muistiin: älä ahnehdi. Tee vaikka vain pienen pieniä vetoja niin, että koira tekee oikein (= nenä ylhäällä, hihna pysyy kireällä ja koira keskittyy juoksemaan / kävelemään vetäen). Lenkille voi hyvin ottaa tavallisen pannan ja taluttimen, pukea valjaat lisäksi ja ottaa sitten vaan pieniä pätkiä joustavalla vetohihnalla (hihna voi vaikka roikkua perässä laahaten niin samalla koira tottuu siihen, että perässä tulee milloin mitäkin). Elmo tietää, että käskyllä ”hihna” kuljetaan vetämättä ja osaa kyllä kääntää vetovaihteen pois. Ja nyt kannattaa ennemmin jättää koiralle nälkää kuin uuvuttaa se liialla kiirehtimisellä ja oikaisemalla perusasioissa.

Ihan älyttömän hauskaa liikuntaahan tästä saadaan jahka vaan jaksan kahlata opetteluvaiheen kunnialla läpi. Jo nyt huomaan, että kävely saa lisää vauhtia pienestä vedosta ja hiki virtaa vaikka vauhtia ei ole paljoakaan. Voi tosin olla, että hiki tulee jo pelkästä äänen käytöstä ja koiran kannustamisesta, niin paljon touhussa saa itseään pistää likoon kun oikeastaan mitään muuta välinettä ei palkkaamiseen, kannustamiseen ja ohjaamiseen ole.

Elmo laavulla levähtämässä makkaratulien ääressä:

Kasvua ja uusia haasteita

Heräsin ihan yhtäkkiä tajuamaan, että Elmo on jo vuoden ja neljän kuukauden ikäinen. Nuorukainen, vähitellen aikuistuva, ei enää missään nimessä pentu. Olen ollut viimein huomaavinani pientä kasvuun liittyvää myrskyämistä nuoren miehen mielessä. Ulkona virtaa piisaa, hajut kiinnostavat ja korvat tahtovat kadota. Hihnassa tulee hepuleita ja kaikki – myös ihmiset – herättää Elmon tarkkaavaisuuden uudella tavalla. Pieniä pörähtelyitä tulee etäämpää koiria ohitettaessa, lähiohitukset kuitenkin sujuvat hyvin namien avulla. Ehkä Elmo mielessään hakee nyt rooliaan suhteessa ulkomaailmaan ja asennoitumistaan suhteessa ympäristöön: pitääkö vahtia, onko ympäristö uhka vai innostava mahdollisuus. Samoin huomaan, että Elmon innostus rättileikkeihin ja kamppailuun on kasvanut entisestäänkin. Minua tai muitakaan perheenjäseniä kohtaan ei kuitenkaan ole minkäänlaista ryppyilyä ja lastenkin kanssa leikkii vetoleikkejä ihan hyvässä yhteisymmärryksessä.

Elmo on kooltaan pieni uros – säkää en tokikaan ole ihan oikeasti mitannut, mutta uskoisin, että korkeus on noin 46cm. Painoa tämän päivän punnituksessa tasan 15kg. Olen alkanut antaa Elmolle vähän tuhdimmin proteiinia, ettei ainakaan siitä jää kiinni vankistuminen. Heitän kuivanappulan sekaan aina muutaman kuution pakastettua jauhelihaa, naudan mahaa tai mitä milloinkin sattuu olemaan. Raejuustopurkin jämiä ja kananmunaa koira saa myös silloin tällöin. Poitsu on suht sirpakka, mutta jykevöityy kyllä vielä varmaan hyvinkin sinne kahden vuoden ikään, ehkä kauemminkin.

Nyt kun rasittavampaakin liikuntaa voi ottaa iän puolesta ohjelmaan innostuin tilaamaan meille vetovehkeet – Elmolle valjaat, minulle vetovyön ja -hihnan. Toivottavasti pääsemme jo ensi viikolla kokeilemaan. Tarvikkeita odotellessa on hyvää aikaa suunnitella miten lähden vetoa opettamaan. Uskoisin, että vetointo ei tule olemaan ongelma, mutta homma täytyy toki tehdä alusta asti järkevästi ettei sitten myöhemmin tarvitse korjailla turhia virheitä. Alkuun on tarkoitus vedättää ihan juoksemalla, pulkkaa pienellä painolla ja mahdollisesti hiihtämällä (eh, en ole kovin hyvä hiihtämään joten voi olla, että tämä ei ole hyvä idea). Haaveena on, että kesällä olisi varaa hankkia kunnon kickbike, jolla voisi rymistää myös maastoisempia reittejä koira vetoapuna.

P.s. Näyttää siltä, että iän myötä Elmolle alkaa löytyä lisää viettienergiaa. Taisteluhalua ja saalisleikkejä hyödyntämällä tottiskin alkaa näyttää vähitellen vähän enemmän palveluskoiran tekemiseltä. Rohkaistun siis asettamaan tälle vuodelle ekan ihan virallisen tavoitteen. Jospa saisimme Elmon kanssa BH:n suoritettua jossain vaiheessa ennen ensi joulua. 🙂 Onhan siihen matkaa, mutta tuntuu kuitenkin kivalta, että tavoite on olemassa.

 

 

 

Elmonpäivä ja Talvi!

Oi iloa, oi riemua! Talvi on tullut, ja voisiko juuri mikään muutos säätilassa vaikuttaa lapsi- ja koiraperheen elämään positiivisemmin, kuin pimeän märän muuttuminen lumiseksi valoksi ja kuivaksi pakkaseksi?

Elmo on viettänyt Elmonpäivää ulkoillen useaan otteeseen, sillä ei sen mukavampaa kuin rapsakkaassa pakkasessa lenkkeily ja touhuaminen. Aamulenkin varrella pistäydyimme tyhjällä hiekkakentällä tottistelemassa hiukan. Hups, että viime kerrasta onkin vierähtänyt aikaa. Tehtiin rättileikkipalkalla perusasentoa, seuraamista ja luoksetuloa. Tavoitteena oli saada rätillä nopeutta liikkeisiin ja kontaktia seuraamiseen. Ja kyllähän poika jaksaa rätin kanssa taistella ja tekee sen eteen halukkaasti töitä. Suurimpana haasteena tällä hetkellä on seuraamisliikkeessä kontaktin säilyttäminen ja siihen auttanee parhaiten liikkeiden pitäminen riittävän lyhyinä eli tiheä/vaihteleva ja oikea-aikainen palkkaus. Mietin, pitäisikö keväällä lähteä BH-kurssille, niin saataisiin jotain tavoitetta ja vähän jo ulkopuolistakin näkyä tähän meidän touhuumme?

Tottistelun jälkeen rymisteltiin tovi metsässä, josta hanki oli piilottanut polut. Ei sillä, että polkuja kuljettaisiin muutenkaan, mutta mukavaa lisähaastetta pieni lumikerros teki askellukseen. Kotimatkalla ohitimme tutun kiipeilypuun ja Elmo vilkaisi ensin puuta, sitten minua ja taas puuta – saanko mennä? Annoin käskyn ”puu”, poika kiersi puun taakse ja kiipesi.

Iltapäivällä tehtiin toinen lenkki, joka suuntautui perheen kuopuksen kanssa pulkkamäkeen. Nykäisin hetken mielijohteesta isompien lasten lumiskeitin mukaan – joskohan Elmon kansa keksisi sen tiimoilta jotain kivaa puuhaa? Lumiskeitillä mäen laskeminen oli Elmolle helppo nakki normiskeittaukseen verrattuna. Koira tiesi heti mitä pitää tehdä, ja yllättäen se myös pysyi laudan päällä hienosti koko pienen laskun ajan. Elmon temppuiluun tottuneet perheenjäsenet eivät aina osaa arvostaa koiran taitoja, ja kuopus ihmettelikin kotimatkalla kuinka mäenlaskijat olivat suorastaan hihkuneet ihmetyksestä Elmon lumiskeittailulle. Niin no, kuinka moni koira keskimäärin laskee mäkeä lumilaudalla? Kotimatkalla Elmo hyppäsi vielä Stigan rattiin ja 6-vuotias veti koiraa tosi ylpeänä. Yleensä on totuttu kyllä toisenlaiseen marssijärjestykseen, mutta snautseri on snautseri… Lumiskeittailua en pystynyt itse kuvaamaan, mutta todistusaineistoa tulee varmasti kunhan saan apukäsiä mukaan mäkeen.

Terveiset Koiramessuilta

Pyörähdin itsenäisyyspäivänä koiramessuilla haistelemassa tunnelmia. Näyttelykehän laidalla jaksoin viipyä vain hetken – jostain syystä en malttanut pysytellä erossa actionista, eli lajinäytöksistä ja erityisesti koiratanssin PM-kisoista. Ja olihan se Vau! Upeita suorituksia, erityisesti kauko-ohjaus oli hienoa katsottavaa. Rotuina ei todella suureksi yllätykseksi (as if) ollut juuri muita kuin bordercollieita. Snautsereita ei varsinkaan ;).

Mutta vitsi, että jäi kipinää. Koiratanssia olisi oikeasti kivaa kokeilla ihan ohjauksessa. Sain paljon vinkkejä harjoiteltaviksi liikkeiksi. Sen jälkeen ollaan ehditty treenaamaan jo vähän yhtä ja toista. Irtoliikkeet nyt ovatkin vielä helppoja, mutta entäs sitten kun ne pitäisi yhdistää sujuvaksi kokonaisuudeksi?

Ostin myös viimein kosketustikun ja sitä ollaan Elmon kanssa treenattu pari päivää. Hyvin sujuu – joskin hassua, kuinka vaikeaa tikkuun on suhtautua kun se nojaa esim. seinää vasten. Siitä tulee ihan eri kapistus, jota pitää kuoputtaa tassuilla, kirputtaa hampailla ja vaikka mitä muuta paitsi tökkäistä kuonolla, mikä kyllä sujuu niin kauan kuin tikku osoittaa ilmaa. Tällä saadaan kyllä tosi hauska lisä temppuharjoitteluun! Valojen sammutus onnistuu varmasti tosi pienellä harjoittelulla, lisäksi kun vähän edistytään, saa kosketusepillä haettua esim. kumarrusta, pään piilottamista tassun alle jne. Mielikuvitus ja kärsivällisyys rajoina.

Muistiin myös, että kokeilin tänään Elmon kanssa ekaa kertaa pyöräilyä. Käytiin pikkuinen lenkki, ja hyvinhän tuo sujui. Nyt voin kiittää itseäni siitä, että koiralle on olemassa hiljentämiskäsky (prrr), kiihdytyskäsky (kielen napsautus) ja käskyt tien ylitykselle (yli) ja tien reunaan siirtymiselle (reuna/an). Yllättävää oli, että koira ei lähtenyt laukalle reippaammassakaan vauhdissa. Juoksulenkillä ottaa laukan tosi helposti ja innostuu varsinkin alkuun liikaakin säntäilemään. Ehkä pyörä oli sen verran jännittävä kapistus? Reipas ravaaminen on tietysti hyvä juttu koiralle sinä luontaisimpana kestävyysaskellajina, joten yritetään pitää siitä kiinni jatkossakin.