Kätten jälki

Elmon trimmi valmistui noin viikko sitten, ja olen kyllä lopulta ihan tyytyväinen lopputulokseen. Tietysti sitä pientä hiomista löytää aina jälkikäteen, mutta ilokseni voin todeta, että työ on joka kerran helpompaa ja tulos paranee kunkin harjoituksen myötä. Ja niitä harjoituksiahan ei takana vielä kovin montaa ole… Nypin siis karkean peitinkarvan käsin. Niskan yläosan, päälaen ja korvien karva oli niin liukasta, pehmeää ja tiukassa, että en edes yrittänyt vaan ajelin suosiolla. Samoin kuin runko-osan pohjavillan, joka oli runsasta, pitkähköä ja epätasaisen väristä. Sitä nypin ja kampasin pohjavillakammalla sen minkä sain ja loput ajelin koneella siistiksi. Kas tässä lopputulos  koira tosin tuulen tuivertamana ja karva kosteana, mutta kuva kuitenkin kohtuullisen kelvollinen.

Koiran kutistuminen trimmauksen myötä yllättää näemmä joka kerta yhtä lailla. Elmo näytti ensimmäisen viikon ajan silmääni ihan rääpäleeltä, mutta nyt alan mieltää sen jo koiraksi rotan sijaan. Onhan tuo vielä kapoinen, mutta arvioni mukaan sopivassa painossa ja 1,5-vuotiaaksi mielestäni kuitenkin ihan sopusuhtainen (ja vielä kehittyvä) nuorukainen.

Advertisement

Turkki talvikuntoon

Elmon turkki tuntuu kasvavan hurjaa vauhtia. Niinpä lumen tultua katsoin parhaaksi siistiä koiraa hiukan tietoisena siitä, kuinka ikävästi lumella on taipumus paakkuuntua tassu- ja jalkakarvoihin. Siistimiseen kuului tällä kertaa konetyöt – poskien, kaulan ja peräpeilin sekä mahan alusen ja takajalkojen sisäsivujen ajelu – sekä jalkakarvojen lyhennys, tassujen siistiminen ja korvan reunusten huolittelu sekä vatsalinjan siistiminen. Otin jalkakarvat nyt niin lyhyiksi kuin vain tohdin. Samoin ajelin ensimmäistä kertaa mahan ”nakuksi”, eli kainaloista lähtien kaistaleen ihan lyhyeksi niin, että sivuille jäi vain verhon verran (se vatsalinja) karvaa.

Koneen käyttö alkaa sujua luontevasti, mutta näihin välisiistimisiin pitäisi kyllä hankkia pidemmäksi jättävä terä ettei kontrasti pitkähköön runkoturkkiin olisi niin suuri. Etenkin peppu ja takareidet ovat nyt vähän nolon näköiset loistaessaan paljaana muuten karvoissaan olevasta koirasta. Sakset taas. No, olisi ehkä hyvä saada siihen puoleen vähän opastusta. On vaikeaa hahmottaa mihin suuntaan saksia tulisi missänkin kohtaa pitää ettei turkkiin tule lovia. Mutta saattaa olla, että tämäkin on jonain päivänä vielä opittavissa.

Välineinä, jos jotakuta sellainen kiinnostaa, minulla on ihan marketin hiussakset (Cailap tai vastaavat, kätevän halvat tällaiselle tohelolle, joka tiputtelee saksia turhan usein) ja nyt myös ohennussakset, joilla saa ihan kätevästi juuri noita mainitsemiani kontrastikohtia pehmennettyä. Koneena Osterin käytettynä ostettu verkkovirralla toimiva masiina ja siinä millin terä. Kammoista paras on sähköistämättömäksi käsitelty varreton metallikampa (toisessa päässä tiheämpi, toisessa harvempi piikitys). Pohjavillaa en nyt poistanutkaan, siihen käyttöön löytyy 1 vasurin Mclellan ja pari kasvattajalta saatua Showtec -pohjavillakampaa. Metallipiikkistä karstaa Elmo IN-HO-AA, joten sitä käytän mahdollisimman vähän.

Paljastanpa samaan turkinhoitopostaukseen, että en ole nyppinyt Elmon korvakäytäviä kunnolla ikinä. Sen verran vain, että tiedän saavani ne nypittyä jos tarve vaatii. Olen ajatellut, että sitä kiusaa tarjoan koiralle vain jos totean toimenpiteen oikeasti tarpeelliseksi. Minkäänlaisia korvavaivoja Elmolle ei ole karvoista aiheutunut, joten olkoon siellä kunnes toisin todistetaan.

Pulloharjasta… kuinka karvaturrista kuoriutuu snautseri

Hiljaista on pidellyt blogin kanssa. Suurin syy siihen on ollut parin viikon iltapuhteet: päädyin olosuhteiden seurauksena ja lopulta hetken mielijohteesta ryhtymään Elmon turkin nyppimiseen itse. Ja oli muuten urakka! Ensimmäisen illan jälkeen sormet olivat kovat ja kosketusarat. Pari päivää kevyempää nyppimistä ja hommaa pystyi taas jatkamaan kunnolla. Ja sitä riitti. Ja riitti. Ja riitti. Katselin kuvia ja luin ohjeita, pähkäilin minne saakka mistäkin uskaltaa nyppiä ja taas nypin, nypin, nypin. Huh! Lopulta kahden viikon jälkeen koira oli päässyt nypittäviltä osin peitinkarvoistaan. Elmon pohjavilla osoittautui tosi runsaaksi huolimatta siitä, että olen ihan säännöllisesti, siis vähintään viikottain, poistanut sitä pohjavillakammalla. Peitinkarvan nyppimisen jäljiltä koira oli epätasaisen laikukas ihon vilkkuessa sieltä täältä läpi – eniten päälaelta ja korvista sekä kyljistä.

Sain lähistöllä asuvan tutun snautseristin hoitamaan homman loppuun. Sitä ennen kampasin ja nyhdin vielä pohjavillaa irti niin paljon kuin sain. Jotain irtosi, mutta paljon sitä vielä jäi. Uutta karvaa ei vielä ollut näkyvissä, joten päädyimme ajelemaan pohjavillan kauttaaltaan siistiksi. Ajeluun ja saksitöihin meni vielä puolisentoista tuntia. Ja sieltähän se alkoi kuoriutua, koira karvojen seasta. Tiesin, että muodonmuutos on iso, mutta vaikeaa sitä oli etukäteen uskoa. Voi hurja!

Jälkikäteen voin kiitellä itseäni siitä, että olen panostanut tosi paljon koiran käsittelyyn pöydällä (ja kiitos muuten pöydän lainasta trimmaajalle!). Elmo jaksoi koko 1,5 tuntia olla kärsivällisesti käsiteltävänä, eikä edes stressannut yhtään tilannetta vaikka ihminen olikin outo eikä koneen käyttöä olla harjoiteltu. Voin vain kuvitella millainen urakka pöydällä oloon ja käsittelyyn totuttamattoman koiran trimmaus on, kun tämän yhteistyökykyisenkin kanssa aikaa ja vaivaa paloi hurjan paljon.

Mmm.. niin, ja niitä ennen ja jälkeen kuvia, saamanne pitää.

Ennen (kuva helmikuulta)

Ja jälkeen:

Onhan tuo vielä ilmeeltään ihan vauva, mutta pulloharjaksi Elmoa ei kyllä voi enää nimittää. Komea parranalku!

Turkkirotu

Snautseri on turkkirotu. Kirjoissa kerrotaan, että turkki vaatii perusteellisen trimmaamisen kaksi kertaa vuodessa ja lisäksi se on hyvä siistiä pariin kertaan näiden välissä. No, tämä kuulostaa helpolta ja vähäiseltä ja ainakin itseni on yllättänyt miten paljon turkin kanssa oikeasti saa puuhastella. Vielä enemmän on yllättänyt miten hauskaa se voi olla!

Elmon turkki on kuuleman mukaan samantapainen kuin isällään. Pohjavillaa on runsaasti ja sainkin kasvattajalta ohjeen poistella sitä säännöllisesti. Käytännössä tämä on tarkoittanut pohjavillakamman käyttöä kerran, pari viikossa. Alkuun käytin sitä turhan varovaisesti, mutta nyt rapsuttelen sillä oikein reippaasti ja villaa kyllä lähtee joka kerran valtaisa kasa. Niska, selkä ja kyljet ovat helpot ja mukavat käsitellä. Vasenkätisenä olen käyttänyt toistaiseksi oikeakätisen kampoja, ja opetellut käyttämään niitä tarpeen mukaan molemmilla käsillä ja kampaamaan koiraa eri suunnista. Tämä on osoittautunut sangen hyödylliseksi, eli voin operoida koiraa mistä suunnasta hyvänsä vaihtamalla vain kampaa kädestä toiseen. Suunnittelen kyllä vasurivälineidenkin hankkimista, kunhan jossain sopivassa kohdassa sellaisia kävelee vastaan…

Noin kuukausi sitten Elmon selkäturkki säikäytti: Pohjavillaa poisteltuani karvojen juuret paljastivat sentin, puolentoista matkalta harmaata karvaa. Tuleeko tästä pippurisuola?! Kasvattaja neuvoi kokeilemaan josko karva lähtisi nyt nyppimällä ja niinhän se teki. Nypin tuossa vaiheessa selkälinjan läpi niin hyvin kuin taisin. Yllätyksekseni karva todella lähti mukavasti ja kivuttomasti. Muutaman illan sain sitä jyystää, sillä sekä minä että koira olimme kovin tottumattomia tuohon uuteen yhteiseen puuhasteluun. Kyljet, reidet ja lavat jätin rauhaan, sillä karva niissä tuntui olevan tiukassa ja niiden nyhtämiseen en uskaltanut ryhtyä. En tietenkään nyppinyt kaikkea irti, vaan pidemmän, elottoman ja harmaatyvisen karvan. Alta paljastuikin oikein kiiltävä ja selvästi karkeampi karva.

Pari-kolme viikkoa selän nyppimisen jälkeen harmaatyvistä karvaa alkoi ilmaantua vielä nyppimättä jääneille alueille. Päättelin, että on aika ryhtyä taas urakoimaan. Ja niinhän tuokin karva irtoili ja koira pääsi kylkien, reisien ja lapojen irtohapsuista. Tai no, olisi siinä vieläkin kai hommaa ja kuvista päätellen lavat ainakin pitäisi putsata vielä pidemmälle. Mutta onneksi tässä on vielä joululomaa jäljellä.

Tässäpä pari kuvaa. Ensin tilanteessa, jossa selkäkarvat on nypitty pari viikkoa aiemmin. Kyljet ja lavat täynnä hapsua :

Ja sitten nypinnän vähitellen edettyä (kuvien laatu = kaamea, mutta pointti selvinnee).

Nyppimisen lisäksi saksiakin olen käyttänyt jo useampaan kertaan. Tassukarvat kasvavat kovaa vauhtia, ja varpaiden ja anturoiden väleistä karvaa on ollut tarpeen lyhennellä. Lumipaakkujen ehkäisemiseksi tämä on aivan välttämätöntä (ja samasta syystä tekisi mieli leikata kaikki jalkakarvat pois, niin ikävästi lumi niihin pakkaantuu!). Korvanlehdistä ja poskista olen myös napsinut karvaa lyhyemmäksi ja trimmivälineiden kanssa kylässä piipahtanut kaveri nappasi parilla napsaisulla naamakarvoja uuteen uskoon niin, että Elmo sai silmänsä näkyviin. Konekin sipaisi parit siivut peräpeilistä ja kaulalta ihan treenin vuoksi.

Korvakarvat ovat osa-alue, johon en vielä ole koskenut, mutta ovat kyllä to do -listalla…

Mutta kuten kuuluu ja näkyy, kyllä tuossa käsityötä on riittänyt. Nyppiminen, kampaaminen, rapsuttaminen, napsiminen, tuo kaikki on kuitenkin ainakin tähän asti ollut omasta mielestäni oikein mukavaa ja jopa terapeuttista puuhastelua. Mikä sen mukavampaa kuin syliin käsittelyyn nukahtava koiranpentu!