Eka koulutus

Tehtiin se ja selvittiin kunnialla! Elmon eka ohjattu koulutus. Mentiin hyvissä ajoin, ja jo autolta pissalle viedessä Elmo oli ihan sekaisin kaikista hajuista ja äänistä. Arvelin, että saan sen kuitenkin johonkin näppituntumaan hihnassa sen odoteltua autossa aikansa koulutuksen alkamista. Mutta e-hei. Elmon tajutessa, että parkkis on täynnä koiria, se taisi luulla, että tultiin koirapuistoon. Jätkä veti niin että käsi meinasi irrota – ja Elmohan ei edes vedä! Sen lisäksi, että koira kiskoi, se myös piippasi, tai oikeastaan ulvoi, haukahteli ja tärisi päästä kintereisiin. Apua! Tästä ei tule mitään. Suunnittelin häpeäväni silmät päästäni kentällä koiran videssä minua kuin riepua. Vaikeuskerrointa lisäsi aika paljon edellisyönä itselleni iskenyt nielutulehdus, jonka seurauksena kurkustani oli koko päivän lähtenyt vain eri asteista pihinää, kähinää ja vinkunaa. En siis voinut käyttää äänenpainoja lainkaan koiran ohjaamiseen – minä, joka normaalioloissa käytän ääntä tietoisesti runsaasti hyväkseni koiran ohjaamisessa.

Alku oli kieltämättä painajaismainen. Seisoskelin kentällä ohjaajan haastatellessa viereisiä koirakkoja. Elmo ryntäili ja haahuili hajujen ja toisten koirien perään. Kuuli sentään hetkittäin ääneni ja malttoi istahtaa käskystä puoleksi sekunniksi. Onneksi tuossa vaiheessa tajusin, että odottelu on pahasta. Keräsin itselleni ilokierroksia, innostin koiraa mukaan ja yhtäkkiä se tajusi, että hei – täällä tehdään tottista! Ja lähtihän se siitä. Touhuilin välittämättä siitä ettei ollut meidän vuoro ja se tosiaan toimi. Heti kun pysähdyin seisoskelemaan alkoi ympäristö kiinnostaa.

Olen käyttänyt kaksistaan treenatessa lähes pelkästään saalis/taisteluleikkiä palkkana – ruokapalkkaa olen käyttänyt nykyään vain uusien liikkeiden opettamisessa tai ns. hienosäädössä. Nyt olin kuitenkin funtsinut, että on parempi lähteä kentälle taskut pullollaan keitettyjä broilerinsydänkuutioita. Totesin hyvin pian, että namit onkin nimenomaan the juttu, ja patukalla voisi tänään viskata vesilintua – koiralla oli korvien välissä ihan liikaa ristipainetta keskittyäkseen leikkiin. Ja toisaalta sen kierroksia ei tarvinnut yhtään nostaa, ympäristö teki sen ihan riittävällä tavalla. Nameien kanssa ja ottaen tarpeeksi takapakkia vaatimustasossa alkoi koira yhtäkkiä toimia. Saatiin hurjasti kehuja hienosta seuraamisesta ja muutenkin hyvän näköisestä tekemisestä ja kontaktista. Jee! Eikä ohjaaja suostunut uskomaan alussa esittämääni väitettä, että koiran moottori käy ehkä hitusen hitailla pk-touhuihin, oli kuulemma niin hyvää menoa, että varmasti viettiä löytyy kun sitä oikein rakennetaan. Näin toivotaan.

Nyt ihan into piukeana odotellen seuraavaa kertaa. Hei jee! Tästä se lähtee!

 

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s