Kun homma ei toimi, eli virheistä oppiminen

Ollaan Elmon kanssa siirtymässä vihdoin viimein treenaamaan muiden ihmisten ja koirien ilmoille. Ensi viikolla, tai viimeistään seuraavalla, rynnistämme paikallisen koirakerhon koulutuksiin. Ollaan menossa jatkoalkeet -ryhmään, kun arvelin, ettei me ihan alkeiskurssitasolla olla. Tänään kävimme tutulla kentällä ajatuksena tehdä hyvin lyhyt treeni hyvällä vietillä. Kattia kanssa. Elmo oli kuin unessa, ja sitä kiinnosti kentän hajut paljon enemmän kuin minä ja lelu. Ajattelin, että koira tietää mitä siltä odotan ja kielsin napakasti haistelemasta antaen samalla pienen nyppäyksen hihnalla. Ai mutta, tämähän olikin snautseri. Arvatkaa mikä oli lopputulos? Täysin haluton, passiivinen koira, joka mulkoili kulmiensa alta ja riiputti päätään. Yritin saada koiran innostumaan taisteluleikistä. Halutonta. Yritin hetken hakea edes kelvollisen näköistä seuraamista päästäkseni palkkaamaan edes pienestä onnistumisesta. Passiivista. Aika nopeasti tajusin, että metsään menee.

Tuumaustauko hangessa istuen otsa otsaa vasten, koira ja ohjaaja: Koira meni ihan lukkoon pakotteesta. Millä sen saa purettua? Leikillä. Vaatimustasoa laskemalla. Yllättävällä palkkaamisella.

Uusi yritys uusin konstein. Palkka irtosi ihan minimaalisesta onnistumisesta, ensin jopa väärästä suorituksesta. Repimisleikit vaihdoin saalisleikeiksi, ja näillä koira lähti vapautumaan. Löytyi sieltä sitten sitä kontaktiakin, mutta normaalitasoon nähden suoritukset jäivät alavireisiksi.

Mitä opin? Koira pitää saada hyvään vireeseen, vasta sen jälkeen voi vaatia. Ja jos vire ei löydy, se vähäkin katoaa pakotteella (vaikka olemattoman pienelläkin).

Tämänpäiväisen jälkeen alkoi kyllä hirvittää mitä mahtaa meidän ekasta kimppakoulutuksesta tulla. Tavoitteet täytyy pitää tosi matalalla. Jos vaikka selviäisimme puolituntisesta tavoitteena jonkunmoisen kontaktin saavuttaminen ja säilyttäminen. Luulen, että uuteen tilanteeseen täytyy lähteä takapakin kautta. En siis yritäkään saada Elmoa toimimaan ns. vietissä vaan mennään ihan namitaktiikalla, ja namitkin pitää olla sieltä herkullisimmasta päästä. Paniikkia pukkaa – olisikohan sittenkin pitänyt lähteä liikkeelle alkeisryhmästä…

***

Jälkihuomautus: Elmon heikkoon vireeseen löytyi lopulta myös hyvin luonnollinen selitys. Ihmettelin ääneen koiran väsynyttä olemusta, jolloin meidän tokaluokkalainen tiesi kertoa koiran touhuilleen hänen ja parin yökyläkaverin kanssa aamuneljään. Jätkällä oli siis rehellinen väsymys, unen puute. Normaalistihan Elmo nukkuu hyvinkin iltayhdeksästä aamuun käyden vain pikaisen iltapissan siinä välissä. Rankkaa touhua tuo lasten vahtiminen.

 

 

Advertisement

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s