… Eli sananen Elmon luonteesta.
Hyväntahtoinen. Kiltti. Kuuliainen. Iloinen, innokas, utelias, ihmisrakas, rohkea, leikkisä. Snautserille luonteenomaisesta itsepäisyydestä en ole koirassani vielä nähnyt kovinkaan kummoisia merkkejä. Vai onko se itsepäisyyttä, että koira seistä töllöttää hievahtamatta kun pyydän istumaan tai tulemaan luokse? Elmon kohdalla näissä tilanteissa vaikuttaa useimmiten olevan kyse yksinkertaisesti siitä, että koira ei ole ihan varma mitä siltä pyydettiinkään. ”Is-tu” vai ”istu”? Silloin se jumittuu paikoilleen ennemmin kuin ryhtyy tarjoamaan mitä sattuu toimintaa. Jos Elmo osaa ja on varma, se tekee. Paitsi tietysti silloin, kun on jotain mielettömän paljon kiinnostavampaa kesken – mutta sekään ei ole itsepäisyyttä vaan omistajan kyvyttömyyttä kilpailla kiinnostavuudesta ympäröivien ärsykkeiden kanssa ja huonoa pelisilmää vaatimusten ajoittamisen osalta.
Elmossa on silmiinpistävää sen taipuisuus suhteessa minuun. Minä olen auktoriteetti numero yksi ja se passaa koiralle vallan mainiosti. Toki olen tämän asemani koiran silmissä toiminnallani ansainnut, ja voihan olla, että toisenlaisin ratkaisuin ja toisen omistajan kanssa koirakin näyttäisi itsestään muunlaista luontoa. Mutta hyvin, hyvin paljon helpommalla olen päässyt kuin olin etukäteen kuvitellut. On minua jo varoiteltu, että kiltillä pennulla saattaa olla kaamea murkkuikä, mutta siihen on onneksi vielä hyvä tovi aikaa. Jaa, mutta onhan tuo koira minulle kerran murahtanutkin, luuta syödessään. Että ihan nössömys maximus Elmo ei sentään ole. Mutta eipä murise enää: Tiukka ote poskinahoista, tuima katse ja puhuttelu riitti, sen jälkeen luuta syödessä on saanut silitellä ihan ongelmitta.
Muutama luonne- tai ominaisuushavainto vielä muistiin koulutusmielessä:
- Saalisvietti. Mikä se on? Elmo ei syty juurikaan saaliin perään ryntäämiseen. Pallojen perään sen saa jossain määrin innostumaan, mutta pallohulluutta en ole halunnut pallolajeihin hurahtaneiden lasten ja heidän aarteidensa varjelemiseksi lietsoa.
- Etäisyyden pitäminen/läheisyyden sietäminen. Jostan ihmeen syystä Elmoa on äärimmäisen vaikeaa saada asettumaan tiiviisti – tai edes lähelle minua. Päin vastoin, koira tahtoisi ottaa käskysanan jälkeen ennemin pari etäännyttävää askelta ennen toimintaa. Pienen harjoittelun tuoloksena Elmo kestää nyt jo sen, että siirryn istu -käskyn jälkeen itse koiran sivulle niin, että koira jää hyvään perusasentoon aivan vierelleni. Mutta ei puhettakaan, että se voisi itse istua niin liki, ei edes houkuttelemalla, ei myöskään eteen. Vai voiko vain olla, että se on vahingossa oppinut istu-käskyn tarkoittavan ”istu puolen metrin-metrin päähän”? Tässä tulee olemaan työsarkaa!
- Positiivisena huomiona mainittakoon, että makupalat ja rättileikit ovat edelleen molemmat aivan lyömättömiä tovereita motivaattoreina ja palkitsijoina. Pidetään ne!
Uljasmusta 