Tätä blogia sisustaa 36-vuotias perheenäiti, joka opiskelee snautserikieltä ja koirankoulutusta omaksi ilokseen. Harjoituskappaleena toimii snautseri ”Elmo”, Tacillan Candy Bar, s. 12.9.2014 (isä Tacillan Agitato, emä Tacillan Penny Candy).
Omistajalla on koirahistoriaa yli puolen elämän ajalta, mutta snautseri rotuna löytyi vasta pitkällisen koirakuumeen ja rotupohdinnan seurauksena. Rotu kolahti ensikuulemalta ja -näkemältä, mutta harkinta-aika venyi useamman vuoden mittaiseksi. Sillä välin koirakuumetta paikkasivat perheenjäsenten hoitoon tarjoamat nelijalkaiset, ja kuumetta oli purettava myös kaivamalla koulutustietoa ja pureskelemalla ja työstämällä omaa suhtautumista koiran koulutukseen.
Suurin oivallus ja käänne tämän kaksijalkaisen pääkopassa on ollut ymmärtää koulutus ennen kaikkea koiran käytöksen muokkaamisena ja ihmisen rooli siinä oppimisen mahdollistajana: jos koira ei opi tai toimii epätoivotulla tavalla, tekee ihminen jotain väärin. Tavoitteena on pitää koulutus aina hauskana molemmille osapuolille ja kaivaa koirasta esiin aktiivinen, innokas oppija ja tekijä. Aika näyttää mitä siitä sitten seuraa – omaksi iloksi aktivointia vai kenties jotain tavoitteellisempaakin harrastetta.
Meitä voi seurata myös instassa @uljasmusta.
Uljasmusta 
Moikka, kiitos mahtavasta blogistasi, löysin sen loppukesästä ja olen useasti palannut sitä lukemaan. Itselläni on sellainen tilanne että pitkän harkinnan ja tutkailun jälkeen olen ottamassa elämäni ensimmäistä omaa koiraa. Ja siis mustan snautserin haluan. Blogiasi on ollut kiva lukea, se on rennosti ja positiivisesti kirjoitettu ja olen saanut paljon käytännön vinkkejä. Toivottavasti jo helmikuussa täällä meilläkin vipeltää musta partasuu, sitä hartaasti odotan.
Terkuin, Nina
TykkääTykkää
Kiitos Nina, olipa mukavaa lukea viestisi. Muistan miten paljon tuossa vaiheessa kaipasikaan tietoa, vinkkejä ja pieniä makupaloja snautserimaisesta elämästä ja omaa blogiani kirjoitellessa olen toivonut, että tästä olisi jollekin vastaavassa tilanteessa edes vähän iloa. Ihanaa odotusta ja kirjoitathan sitten aikanaan pentukuulumisia, joko omaan blogiin tai vaikka tänne jos et omaa jaksa aloittaa :).
TykkääTykkää
Hei taas, nyt meillä on täällä kotona oma musta VILLI partasuu. Tafi haettiin Joensuusta helmikuun alussa ja tuntui että melko nopeasti kotiutui meille. Itselläni oli viikko ”hoitovapaata” ja siinä harjoiteltiin ulkoilua ja yksinolemista. Illat menee täysin koiran kanssa touhutessa, eli jälkiä siivotessa, leikkiessä ja ulkoillessa. Meillä eletäänkin nyt lähes valmisruoka-linjalla kun ei vaan aika riitä kaikkeen. Kovia tahdon-taistoja meillä käydään sohvalla olemisesta, kun sinne ei koiralla olisi asiaa, ja juuri sitä ei Tafi ainakaan halua oppia (=tosi jääräpää) vaikka monta muuta asiaa on jo oppinutkin. Olen ilmoittanut meidät toukokuun alussa alkavalle pentukurssille, tarvitsen itse kaiken mahdollisen ohjeistuksen ja neuvot jotta osaan toimia mahdollisimman hyvin tämän niin ihanan, uskollisen ja omapäisen koiran kanssa, joka on siis eka oma koirani. Sisäsiisteys on vielä hakusessa, asumme kerrostalossa ja se asettaa omat haasteet nopealle ulos lähdölle. Mutta pikkuhiljaa toivottavasti… Hyvää kevättä ja aion lukea blogiasi jatkossakin ja imeä kaikki vinkit 😊 terv. Nina
TykkääTykkää
Hei Nina, ihania pentukuulumisia. Onnea pienen vauhtiparran kanssa. Itse olen huomannut, että jääräpään kanssa on useimmiten parempi jos keksii keinon saada koira itse haluamaan jotain muuta kuin sitä kiellettyä asiaa. Kokeilepa siis tehdä lattiasta koiralle tavoittelemisen arvoinen paikka. Eli sen sijaan että keskittyisit kieltämään sohvaa, voisit alkaa palkkaamaan lattialla pysymisestä? Ensin istuen vaikka itsekin lattialla, syöttäen siinä nameja, leikittäen jne. Jos koira on kovin vahvatahtoinen, tahtojen taisteluun lähtemällä harvemmin saa rakennettua hyvää suhdetta, siinä usein vain tulee vahvistaneeksi koiran tahtoa pitää oma päänsä. Toki kieltämistäkin tarvitaan, mutta aina kun vain mahdollista, kannattaa käyttää positiivista kiertotietä 🙂
TykkääTykkää