Kun homma ei toimi, eli virheistä oppiminen

Ollaan Elmon kanssa siirtymässä vihdoin viimein treenaamaan muiden ihmisten ja koirien ilmoille. Ensi viikolla, tai viimeistään seuraavalla, rynnistämme paikallisen koirakerhon koulutuksiin. Ollaan menossa jatkoalkeet -ryhmään, kun arvelin, ettei me ihan alkeiskurssitasolla olla. Tänään kävimme tutulla kentällä ajatuksena tehdä hyvin lyhyt treeni hyvällä vietillä. Kattia kanssa. Elmo oli kuin unessa, ja sitä kiinnosti kentän hajut paljon enemmän kuin minä ja lelu. Ajattelin, että koira tietää mitä siltä odotan ja kielsin napakasti haistelemasta antaen samalla pienen nyppäyksen hihnalla. Ai mutta, tämähän olikin snautseri. Arvatkaa mikä oli lopputulos? Täysin haluton, passiivinen koira, joka mulkoili kulmiensa alta ja riiputti päätään. Yritin saada koiran innostumaan taisteluleikistä. Halutonta. Yritin hetken hakea edes kelvollisen näköistä seuraamista päästäkseni palkkaamaan edes pienestä onnistumisesta. Passiivista. Aika nopeasti tajusin, että metsään menee.

Tuumaustauko hangessa istuen otsa otsaa vasten, koira ja ohjaaja: Koira meni ihan lukkoon pakotteesta. Millä sen saa purettua? Leikillä. Vaatimustasoa laskemalla. Yllättävällä palkkaamisella.

Uusi yritys uusin konstein. Palkka irtosi ihan minimaalisesta onnistumisesta, ensin jopa väärästä suorituksesta. Repimisleikit vaihdoin saalisleikeiksi, ja näillä koira lähti vapautumaan. Löytyi sieltä sitten sitä kontaktiakin, mutta normaalitasoon nähden suoritukset jäivät alavireisiksi.

Mitä opin? Koira pitää saada hyvään vireeseen, vasta sen jälkeen voi vaatia. Ja jos vire ei löydy, se vähäkin katoaa pakotteella (vaikka olemattoman pienelläkin).

Tämänpäiväisen jälkeen alkoi kyllä hirvittää mitä mahtaa meidän ekasta kimppakoulutuksesta tulla. Tavoitteet täytyy pitää tosi matalalla. Jos vaikka selviäisimme puolituntisesta tavoitteena jonkunmoisen kontaktin saavuttaminen ja säilyttäminen. Luulen, että uuteen tilanteeseen täytyy lähteä takapakin kautta. En siis yritäkään saada Elmoa toimimaan ns. vietissä vaan mennään ihan namitaktiikalla, ja namitkin pitää olla sieltä herkullisimmasta päästä. Paniikkia pukkaa – olisikohan sittenkin pitänyt lähteä liikkeelle alkeisryhmästä…

***

Jälkihuomautus: Elmon heikkoon vireeseen löytyi lopulta myös hyvin luonnollinen selitys. Ihmettelin ääneen koiran väsynyttä olemusta, jolloin meidän tokaluokkalainen tiesi kertoa koiran touhuilleen hänen ja parin yökyläkaverin kanssa aamuneljään. Jätkällä oli siis rehellinen väsymys, unen puute. Normaalistihan Elmo nukkuu hyvinkin iltayhdeksästä aamuun käyden vain pikaisen iltapissan siinä välissä. Rankkaa touhua tuo lasten vahtiminen.

 

 

Advertisement

Kasvua ja uusia haasteita

Heräsin ihan yhtäkkiä tajuamaan, että Elmo on jo vuoden ja neljän kuukauden ikäinen. Nuorukainen, vähitellen aikuistuva, ei enää missään nimessä pentu. Olen ollut viimein huomaavinani pientä kasvuun liittyvää myrskyämistä nuoren miehen mielessä. Ulkona virtaa piisaa, hajut kiinnostavat ja korvat tahtovat kadota. Hihnassa tulee hepuleita ja kaikki – myös ihmiset – herättää Elmon tarkkaavaisuuden uudella tavalla. Pieniä pörähtelyitä tulee etäämpää koiria ohitettaessa, lähiohitukset kuitenkin sujuvat hyvin namien avulla. Ehkä Elmo mielessään hakee nyt rooliaan suhteessa ulkomaailmaan ja asennoitumistaan suhteessa ympäristöön: pitääkö vahtia, onko ympäristö uhka vai innostava mahdollisuus. Samoin huomaan, että Elmon innostus rättileikkeihin ja kamppailuun on kasvanut entisestäänkin. Minua tai muitakaan perheenjäseniä kohtaan ei kuitenkaan ole minkäänlaista ryppyilyä ja lastenkin kanssa leikkii vetoleikkejä ihan hyvässä yhteisymmärryksessä.

Elmo on kooltaan pieni uros – säkää en tokikaan ole ihan oikeasti mitannut, mutta uskoisin, että korkeus on noin 46cm. Painoa tämän päivän punnituksessa tasan 15kg. Olen alkanut antaa Elmolle vähän tuhdimmin proteiinia, ettei ainakaan siitä jää kiinni vankistuminen. Heitän kuivanappulan sekaan aina muutaman kuution pakastettua jauhelihaa, naudan mahaa tai mitä milloinkin sattuu olemaan. Raejuustopurkin jämiä ja kananmunaa koira saa myös silloin tällöin. Poitsu on suht sirpakka, mutta jykevöityy kyllä vielä varmaan hyvinkin sinne kahden vuoden ikään, ehkä kauemminkin.

Nyt kun rasittavampaakin liikuntaa voi ottaa iän puolesta ohjelmaan innostuin tilaamaan meille vetovehkeet – Elmolle valjaat, minulle vetovyön ja -hihnan. Toivottavasti pääsemme jo ensi viikolla kokeilemaan. Tarvikkeita odotellessa on hyvää aikaa suunnitella miten lähden vetoa opettamaan. Uskoisin, että vetointo ei tule olemaan ongelma, mutta homma täytyy toki tehdä alusta asti järkevästi ettei sitten myöhemmin tarvitse korjailla turhia virheitä. Alkuun on tarkoitus vedättää ihan juoksemalla, pulkkaa pienellä painolla ja mahdollisesti hiihtämällä (eh, en ole kovin hyvä hiihtämään joten voi olla, että tämä ei ole hyvä idea). Haaveena on, että kesällä olisi varaa hankkia kunnon kickbike, jolla voisi rymistää myös maastoisempia reittejä koira vetoapuna.

P.s. Näyttää siltä, että iän myötä Elmolle alkaa löytyä lisää viettienergiaa. Taisteluhalua ja saalisleikkejä hyödyntämällä tottiskin alkaa näyttää vähitellen vähän enemmän palveluskoiran tekemiseltä. Rohkaistun siis asettamaan tälle vuodelle ekan ihan virallisen tavoitteen. Jospa saisimme Elmon kanssa BH:n suoritettua jossain vaiheessa ennen ensi joulua. 🙂 Onhan siihen matkaa, mutta tuntuu kuitenkin kivalta, että tavoite on olemassa.

 

 

 

Turkki talvikuntoon

Elmon turkki tuntuu kasvavan hurjaa vauhtia. Niinpä lumen tultua katsoin parhaaksi siistiä koiraa hiukan tietoisena siitä, kuinka ikävästi lumella on taipumus paakkuuntua tassu- ja jalkakarvoihin. Siistimiseen kuului tällä kertaa konetyöt – poskien, kaulan ja peräpeilin sekä mahan alusen ja takajalkojen sisäsivujen ajelu – sekä jalkakarvojen lyhennys, tassujen siistiminen ja korvan reunusten huolittelu sekä vatsalinjan siistiminen. Otin jalkakarvat nyt niin lyhyiksi kuin vain tohdin. Samoin ajelin ensimmäistä kertaa mahan ”nakuksi”, eli kainaloista lähtien kaistaleen ihan lyhyeksi niin, että sivuille jäi vain verhon verran (se vatsalinja) karvaa.

Koneen käyttö alkaa sujua luontevasti, mutta näihin välisiistimisiin pitäisi kyllä hankkia pidemmäksi jättävä terä ettei kontrasti pitkähköön runkoturkkiin olisi niin suuri. Etenkin peppu ja takareidet ovat nyt vähän nolon näköiset loistaessaan paljaana muuten karvoissaan olevasta koirasta. Sakset taas. No, olisi ehkä hyvä saada siihen puoleen vähän opastusta. On vaikeaa hahmottaa mihin suuntaan saksia tulisi missänkin kohtaa pitää ettei turkkiin tule lovia. Mutta saattaa olla, että tämäkin on jonain päivänä vielä opittavissa.

Välineinä, jos jotakuta sellainen kiinnostaa, minulla on ihan marketin hiussakset (Cailap tai vastaavat, kätevän halvat tällaiselle tohelolle, joka tiputtelee saksia turhan usein) ja nyt myös ohennussakset, joilla saa ihan kätevästi juuri noita mainitsemiani kontrastikohtia pehmennettyä. Koneena Osterin käytettynä ostettu verkkovirralla toimiva masiina ja siinä millin terä. Kammoista paras on sähköistämättömäksi käsitelty varreton metallikampa (toisessa päässä tiheämpi, toisessa harvempi piikitys). Pohjavillaa en nyt poistanutkaan, siihen käyttöön löytyy 1 vasurin Mclellan ja pari kasvattajalta saatua Showtec -pohjavillakampaa. Metallipiikkistä karstaa Elmo IN-HO-AA, joten sitä käytän mahdollisimman vähän.

Paljastanpa samaan turkinhoitopostaukseen, että en ole nyppinyt Elmon korvakäytäviä kunnolla ikinä. Sen verran vain, että tiedän saavani ne nypittyä jos tarve vaatii. Olen ajatellut, että sitä kiusaa tarjoan koiralle vain jos totean toimenpiteen oikeasti tarpeelliseksi. Minkäänlaisia korvavaivoja Elmolle ei ole karvoista aiheutunut, joten olkoon siellä kunnes toisin todistetaan.

Elmonpäivä ja Talvi!

Oi iloa, oi riemua! Talvi on tullut, ja voisiko juuri mikään muutos säätilassa vaikuttaa lapsi- ja koiraperheen elämään positiivisemmin, kuin pimeän märän muuttuminen lumiseksi valoksi ja kuivaksi pakkaseksi?

Elmo on viettänyt Elmonpäivää ulkoillen useaan otteeseen, sillä ei sen mukavampaa kuin rapsakkaassa pakkasessa lenkkeily ja touhuaminen. Aamulenkin varrella pistäydyimme tyhjällä hiekkakentällä tottistelemassa hiukan. Hups, että viime kerrasta onkin vierähtänyt aikaa. Tehtiin rättileikkipalkalla perusasentoa, seuraamista ja luoksetuloa. Tavoitteena oli saada rätillä nopeutta liikkeisiin ja kontaktia seuraamiseen. Ja kyllähän poika jaksaa rätin kanssa taistella ja tekee sen eteen halukkaasti töitä. Suurimpana haasteena tällä hetkellä on seuraamisliikkeessä kontaktin säilyttäminen ja siihen auttanee parhaiten liikkeiden pitäminen riittävän lyhyinä eli tiheä/vaihteleva ja oikea-aikainen palkkaus. Mietin, pitäisikö keväällä lähteä BH-kurssille, niin saataisiin jotain tavoitetta ja vähän jo ulkopuolistakin näkyä tähän meidän touhuumme?

Tottistelun jälkeen rymisteltiin tovi metsässä, josta hanki oli piilottanut polut. Ei sillä, että polkuja kuljettaisiin muutenkaan, mutta mukavaa lisähaastetta pieni lumikerros teki askellukseen. Kotimatkalla ohitimme tutun kiipeilypuun ja Elmo vilkaisi ensin puuta, sitten minua ja taas puuta – saanko mennä? Annoin käskyn ”puu”, poika kiersi puun taakse ja kiipesi.

Iltapäivällä tehtiin toinen lenkki, joka suuntautui perheen kuopuksen kanssa pulkkamäkeen. Nykäisin hetken mielijohteesta isompien lasten lumiskeitin mukaan – joskohan Elmon kansa keksisi sen tiimoilta jotain kivaa puuhaa? Lumiskeitillä mäen laskeminen oli Elmolle helppo nakki normiskeittaukseen verrattuna. Koira tiesi heti mitä pitää tehdä, ja yllättäen se myös pysyi laudan päällä hienosti koko pienen laskun ajan. Elmon temppuiluun tottuneet perheenjäsenet eivät aina osaa arvostaa koiran taitoja, ja kuopus ihmettelikin kotimatkalla kuinka mäenlaskijat olivat suorastaan hihkuneet ihmetyksestä Elmon lumiskeittailulle. Niin no, kuinka moni koira keskimäärin laskee mäkeä lumilaudalla? Kotimatkalla Elmo hyppäsi vielä Stigan rattiin ja 6-vuotias veti koiraa tosi ylpeänä. Yleensä on totuttu kyllä toisenlaiseen marssijärjestykseen, mutta snautseri on snautseri… Lumiskeittailua en pystynyt itse kuvaamaan, mutta todistusaineistoa tulee varmasti kunhan saan apukäsiä mukaan mäkeen.

Harmaista harmain joulukuu

Maisema näyttää kohtuuttoman ankealta, mutta ei se tästä ainakaan enää pahemmaksi mene. Vaan kyllä me jo odotetaan lunta! Elmo löysi tänään aamukuuraisen nurmen ja piehtaroi siinä pitkään ja hartaasti. Pienestä se ilo irtoaa – ja parta sekoaa. Luntahan se jätkän mielestä oli, ihan selvästi. Touhusta irtosi hauska videonpätkäkin, mutta sitä en nyt äkkiseltään osannut tänne liittää, joten on tyydyttävä kuvasaaliiseen.

Päivän metsälenkillä Elmo valloitti taas tapansa mukaan kiviä (”Missä kivi?!”). Melkoinen hyppymoottori pojalta löytyy, kun tämän päivän korkein tähyilypaikka oli arviolta 140cm korkea kivenmurikka. Ilman vauhtia se sinne törähti.

Kokeilin myös pari kertaa tiputtaa hanskan metsäpolulle, josko Elmo löytäisi sen hetken päästä. Eihän tuo tajunnut yhtään, mutta iloitsi kuitenkin saamistaan hurjista kehuista osuttuaan hanskan luo puoliksi vahingossa, vaivihkaisen ohjauksen avulla.

Tässä kuvamaistiaiset lenkkipolkujen varrelta:

Vapautta ja vaarallisia tilanteita

Huomaan olevani todella varovainen päästämään Elmoa vapaaksi ulkoillessamme. Aiemmin koirien kanssa olen ollut rohkeampi, mutta paimenkoira ja noutajat ovat kyllä hiukan eri maata tässä lajissa. Parta lepattaen juoksu on kuitenkin osa snautserin luontoa, ja yritän ainakin kerran viikossa päästää Elmon metsään päästelemään höyryjä. Silloinkin paikan on oltava juuri sopiva – näkyvyyttä sopivasti eikä kuitenkaan liikaa niin, että itse huomaan muut kulkijat suurella todennäköisyydellä ennen koiraa. Ei liikaa polkuja (eli ei liikaa säännöllisiä kävijöitä). En ole ihan varma, onko yltiövarovaisuuteeni syytä vai ei – yhden ainoan kerran Elmo on lähtenyt metsässä näköpiiristä ja hukannut minut ja silloinkin vain hetkeksi. Itse asiassa totesin tämän päivän metsäkävelyllä, että koirahan suorastaan rakastaa kirmata ensin pois ja sitten täysillä luokseni hakemaan kiitosta ja makupalaa. Selän kääntäminen ja suunnan muutos saavat koiran möys singahtamaan lähistölle. Eli se seuraa kyllä minua hienosti. Mutta mutta. Jotenkin tiedostan, että snautserin aivoissa saattaa napsahtaa.

Niin, ja nyt kun tuli puheeksi niin onhan näin kerran käynytkin, viime kesänä. Silloin tosin pellolla, jonka piti olla ns. turvallisen iso: oma ajatukseni oli, että minä näen joka suuntaan ja saan koiran kiinni ennen kuin kiinnostava kohde on liian lähellä. Vaan kuinka kävikään? Elmo kirmasi isoa kaarta pellolla ja etäisimmässä pisteessä minusta näki kaukana, siis monen sadan metrin päässä vieressä kulkevan tien toisella puolella, kaksi jalankulkijaa pieninä pisteinä horisontissa. NAPS. Sinne lähti. Ei auttanut huuto, ei vihellys kun koira oli päättänyt, että nuo kaksi eläkeläisrouvaa ovat todennäköisesti parasta mitä tällä lenkillä tulee tapahtumaan. Jäin epätoivoisen tuijotuksen kera katsomaan perään ja tietysti sitten jo säntäsin itsekin liikkeelle hakemaan karkulaista. Näin koiran juoksevan häntä vispaten tien yli (huh, ei autoja!), rouvien elekielestä tulkitsin, että he eivät olleet kovin kauhuissaan. Vislaus, ja pienen pyörähdyksen jälkeen koira juoksi takaisin (tien yli, huh, ei autoja!). Otin Elmon kiinni ja oikaisin pellon poikki rouvien luo. Pyysin anteeksi, mutta onneksi he suhtautuivat tilanteeseen myötätunnolla ja huumorilla ja jäivät hetkeksi juttelemaan ja ihastelemaan koiraani.

Niin, että ehkäpä ylimääräiseen varovaisuuteen on syytä. Hajujen perässä Elmo ei vielä koskaan (kop kop) ole lähtenyt, eikä saanut näköhavaintoa muista nelijalkaisista (kop kop kop). Mutta riskihän siihen on olemassa, ja meidän lähistön pienissä kaupunkimetsissä isotkaan tiet eivät ole kaukana.

Hallittu riskinotto lienee kuitenkin linjani jatkossakin – vauhdin hurmaa on vaikeaa kieltää kun siitä syntyvä nautinto on niin ilmeistä. Koirapuistossa saa toki juosta, mutta ei se vain ole sama asia kuin kaksin omistajan kanssa risukoissa rämpiminen. Pitäisiköhän muuten uskaltautua parin kuukauden tauon jälkeen myös puistoilemaan?

Häkki.

Lupasin joskus blogin alkuvaiheessa kirjoittaa häkistä. Ja nyt kun somessa leviää taas kerran yksi häkki on rääkkäystä -henkinen, joskin väärinkäytön näkökulmastsa kirjoitettuna asiallinen teksti, on ehkä oikea (tai sitten täysin väärä) hetki tarttua härkää sarvista. Seuraavassa tekstissä sanan häkki voi korvata myös sanalla vessa, kylppäri, tai muu rajattu tila.

On totta, että koiran häkitys on ilmiönä erittäin ongelmallinen, sillä häkki on ongelma ihan joka kerran väärin käytettynä. Väärin käytettynä häkki on koiralle ahdistava, epämiellyttävä paikka. Väärin häkin käyttö on myös silloin, kun koira on siihen asiallisesti totutettu, mutta häkki on liian pieni – koira ei mahdu kunnolla liikkumaan, eli jaloittelemaan, kääntymään, venyttelemään, vaihtamaan paikkaa ja varsinkin jos koira on näiden lisäksi omien vahinkojensa armoilla. Väärin häkin käyttö on, jos se korvaa edes joltain osin koiran koulutuksen, sosiaalisen elämän, läheisyyden, puuhastelun, yhteiset hetket isäntäväen kanssa. Ehdottomasti.

Mutta miksi tilan rajaaminen koiralta olisi väärin, jos edellä mainitut väärinkäytön elementit eliminoidaan? Mihin terve, yksin olemiseen oppinut, riittävästi aktiviteettiä ja seuraa saava koira tarvitsee 150, 50 tai edes 15 neliötä tilaa yksin ollessaan? Koiran tehtävä  ei yksin kotona ollessaan ole etsiä omistajaa ympäriinsä (stressaavaa!), syödä kaukosäätimiä, sähköjohtoja tai sohvia (vaarallista!) tai viettää aikaa hyppimällä ja pomppimalla muuten vaan ympäriinsä (terve, yksinolemiseen oppinut, riittävästi aktiviteettiä ja seuraa saava koira ei koe tarvetta tällaiseen!).

Koiran totuttaminen häkkiin on helppoa kun tietää mitä tekee, mutta se pitää tehdä jos häkkiä mielii käyttää. Muuten kyse on ilman muuta väärinkäytöstä. Kun häkki (tai muu rajattu tila) on opetettu koiralle oikein, se menee tilaan mielellään, myös pyytämättä, käyttäytyy siellä rauhallisesti eikä stressaannu. Häkki voi olla koiralle ruokapaikka, paikka kaluta rauhassa puruluuta kenenkään häiritsemättä. Paikka, jossa rajallinen tila muistuttaa pentupesää tai suden luolaa – ja tuo turvaa. Häkki ei ole koskaan koiralle rankaisu, eikä koiralle saa tulla häkissä koskaan niin suuri hätä etteikö se siellä itsekseen rauhoittuisi.

Nyt on varmaan suuri yllätys, että meillä koira on viettänyt pentuvuonnaan yksinoloaikansa häkissä – enkä näe siinä yhtään mitään väärää. Siksi, että häkki on ollut koiralle se mukava oma paikka ensimmäisestä yöstä lähtien (nukuin vieressä). Siksi, että meillä häkki = maxikoon häkki + pentuaitaus, tilaa yhteensä eläinsuojelulain määräysten verran. Siksi, että  pissapaperit (myöhemmin ei tietysti näitäkään), makuupaikka ja seinässä kiinni oleva juomakuppi ovat olleen asianmukaisesti erilleen sijoitettuina. Mutta ennen kaikkea siksi, että koiralle häkki on ollut ensimmäisestä päivästä asti turvallinen ja mukava pesäluola. Paikka rauhoittumiselle sen jälkeen kun on leikitty, pissitty, kakittu, syöty, leikitty, pissitty ja kakittu.

Ja arvatkaa mitä? Uskallan kirkkain silmin väittää, että koirani on erittäin hyvin hoidettu, tasapainoinen, onnellinen, aktiivinen olento. Olento, joka ei ole koskaan kärsinyt vatsavaivoista saati joutunut eläinlääkäriin syötyään kotona jotain syötäväksi kelpaamatonta, eikä myöskään koskaan saanut osakseen pahoja katseita tuhottuaan perheen omaisuutta. Tämä onnellinen häkissä yksinoloaikansa viettänyt koira menee edelleen häkkiin tai häkki-pentuaitausyhdistelmään mielellään – joskin nyt pentuvaiheen jälkeen tuo yhdistelmä on siivottu pois tilojamme rumentamasta. Ja btw koira, ylläri ylläri, viettää kaikesta päätellen edelleen yksinoloaikansa kuten häkissä ja aitauksessa on oppinut, eli suurimmaksi osaksi nukkuen, tekemättä tuhojaan tai juoksematta itseään tai kissoja läkähdyksiin.

On erittäin tärkeää, että häkin käytön ongelmista puhutaan ääneen, paljon ja niin kauan kuin ongelmakäyttöä esiintyy. Mutta olisiko mahdollista pitää tässäkin keskustelussa kiihkoilu sivussa ja olla vetoamatta äärimmäisyyksiin? Rehelliseen valistukseen kuuluu myös kertoa, että tilan rajaaminen voi olla koiralle se turvallisin vaihtoehto niin henkisesti kuin fyysisestikin. Samoin rehelliseen valistukseen voisi kuulua esimerkiksi tieto eläinsuojelulain ja -asetuksen sisällöistä ja  siitä, miten lain ja eläimen hyvinvoinnin vaatimukset on mahdollista täyttää ja miten koiran kanssa tulee toimia, jos tilan rajaaminen koetaan syystä tai toisesta tarpeelliseksi.

Disclaimer: Linkittämässäni tekstissä todellakin puhutaan koirien sulkemisesta pieneen näyttely- tai kuljetushäkkiin, enkä tällaista toimintaa halua missään nimessä hyväksyä. Itselleni on ollut tärkeää, että koiran tilan rajaaminen tapahtuu lakien, asetusten ja koiran hyvinvoinnin ehdoilla.

 

 

Terveiset Koiramessuilta

Pyörähdin itsenäisyyspäivänä koiramessuilla haistelemassa tunnelmia. Näyttelykehän laidalla jaksoin viipyä vain hetken – jostain syystä en malttanut pysytellä erossa actionista, eli lajinäytöksistä ja erityisesti koiratanssin PM-kisoista. Ja olihan se Vau! Upeita suorituksia, erityisesti kauko-ohjaus oli hienoa katsottavaa. Rotuina ei todella suureksi yllätykseksi (as if) ollut juuri muita kuin bordercollieita. Snautsereita ei varsinkaan ;).

Mutta vitsi, että jäi kipinää. Koiratanssia olisi oikeasti kivaa kokeilla ihan ohjauksessa. Sain paljon vinkkejä harjoiteltaviksi liikkeiksi. Sen jälkeen ollaan ehditty treenaamaan jo vähän yhtä ja toista. Irtoliikkeet nyt ovatkin vielä helppoja, mutta entäs sitten kun ne pitäisi yhdistää sujuvaksi kokonaisuudeksi?

Ostin myös viimein kosketustikun ja sitä ollaan Elmon kanssa treenattu pari päivää. Hyvin sujuu – joskin hassua, kuinka vaikeaa tikkuun on suhtautua kun se nojaa esim. seinää vasten. Siitä tulee ihan eri kapistus, jota pitää kuoputtaa tassuilla, kirputtaa hampailla ja vaikka mitä muuta paitsi tökkäistä kuonolla, mikä kyllä sujuu niin kauan kuin tikku osoittaa ilmaa. Tällä saadaan kyllä tosi hauska lisä temppuharjoitteluun! Valojen sammutus onnistuu varmasti tosi pienellä harjoittelulla, lisäksi kun vähän edistytään, saa kosketusepillä haettua esim. kumarrusta, pään piilottamista tassun alle jne. Mielikuvitus ja kärsivällisyys rajoina.

Muistiin myös, että kokeilin tänään Elmon kanssa ekaa kertaa pyöräilyä. Käytiin pikkuinen lenkki, ja hyvinhän tuo sujui. Nyt voin kiittää itseäni siitä, että koiralle on olemassa hiljentämiskäsky (prrr), kiihdytyskäsky (kielen napsautus) ja käskyt tien ylitykselle (yli) ja tien reunaan siirtymiselle (reuna/an). Yllättävää oli, että koira ei lähtenyt laukalle reippaammassakaan vauhdissa. Juoksulenkillä ottaa laukan tosi helposti ja innostuu varsinkin alkuun liikaakin säntäilemään. Ehkä pyörä oli sen verran jännittävä kapistus? Reipas ravaaminen on tietysti hyvä juttu koiralle sinä luontaisimpana kestävyysaskellajina, joten yritetään pitää siitä kiinni jatkossakin.

 

 

Liebster Award

Tällaisen pukkasi – kiitos Josefiina, http://kaapiosnautseri.blogspot.fi.

1. Kiitä sinut nimennyttä blogaajaa ja linkitä hänen bloginsa.
– done, yllä.
2. Vastaa sinut nimenneen bloggaajan 11 kysymykseen.
3. Nimeä ja linkkaa 11 Libster Awardin ansaitsevaa blogia, joilla on alle 200 seuraajaa.
4. Keksi 11 uutta kysymystä nimetyille.

1. Jos et bloggaisi, mitä tekisit juuri nyt?
Perehtyisin koiramessujen ohjelmaan.
2. Mitä ostaisit 50 euron lahjakortilla Peten Koiratarvikkeesta?
Juuri nyt satsaisin heijastimiin ja rahaa taitaisi riittää myös pitkään mielessä olleeseen kosketustikun hankintaan.
3. Mainitse 5 koirarotua, joita et osaisi kuvitella itsellesi ja perustele miksi et.
Apua. Toivottavasti tämä ei loukkaa ketään. Chihu. Mopsi. Mäyräkoira. Bokseri. Bulldog. Kaikilla syynä on erilaiset jalostukselliset ongelmat. En pystyisi koskaan ottamaan koiraa, jonka ulkomuoto perustuu sairaiden ominaisuuksien tavoitteluun tai jolle normaali synnytys on epänormaalia. Lisäksi kääpiörodut eivät muuten vaan ole mieleeni.
4. Minne haluaisit matkustaa koirasi(/koiriesi) kanssa?
Ruskareissulle Lappiin.
5. Onko sinulla koiraharrastusten suhteen tavoitteita ensivuodelle (2016), mitä?
Harrastuksista ei ehkä voi puhua, mutta tavoitteena on pitää koiran kanssa tekeminen hauskana, selvitä koiran aikustumisesta ja kokeilla useampaa uutta asiaa.
6. Millainen suhde perheelläsi/vanhemmillasi on koiriisi, ja miten heidän mahdollinen myönteinen/kielteinen asenteensa on vaikuttanut sinun ratkaisuihisi eläinten hankinnassa?
No, sanotaanko vaikka, että Elmo on MUN koira. 😀
7. Onko koirasi vakuutettu? Miksi, miksi ei? Onko vakuutukselle tullut käyttöä?
On vakuutettu, en uskaltanut jättää vakuutusta ottamatta edellisen koiran (saksanpaimenkoira) oltua eläinlääkinnän suurkuluttaja.
8. Kulutatko rahaa kevyemmin mielin lemmikkisi tarvikehankintoihin, kuin omiisi?
Kyllä varmaankin.
9. Suositko lemmikille ostaessasi kotimaista?
Pyrin suosimaan.
10. Oletko saanut koirasi myötä uusia ystäviä ”koirapiireistä”?
Tuttavia kyllä, ja monen muualta tutun kanssa suhde on ”syventynyt” koirajuttujen kautta. En kuulu mihinkään harrastusporukkaan enkä koirapuistoissakaan käy niin säännöllisesti että uusia ystävyyksiä ehtisi syntyä.
11. Mitä aiheita haluaisit lukea koirablogista, mitä ainakaan et?
Kyllä mua oikeastaan kaikki aiheet kiinnostaa. Erityisesti käytösongelmien korjaaminen on kiinnostavaa. Vähiten jaksan lukea yksityiskohtaisia treenikuvauksia kaavioineen – kun en niistä kuitenkaan mitään ymmärrä.

 ***

Ja se vaikein osuus. Kun en todellakaan tiedä kenellä on minkäkin verran seuraajia, skippaan ohjeesta joitain kohtia ;). Ja haasteen saavat (anteeksi roturasismini):

– Arttu-snautseri (The Schnauzer)

– Betty ja Biitti (kuulumisia kaivataan…)

– Snautserit Taimi ja Piiru

– Snautserit Milan ja Lili & käppänä Nomi (vauvvvoja!)

– Snautseri Romi (niitä kuulumisia myöskin…?)

Kysymykset:

1. Miksi nykyinen / nykyiset rodut?

2. Mitä on hauskinta koirasi kanssa?

3. Mikä on kurjinta koirasi kanssa?

4. Mikä on paras palkka koirallesi?

5. Mikä on paras (toimivin) koulutusmakupala (edelleen koirallesi)?

6. Mikä on mottosi koirankoulutuksessa?

7. Mikä on vaikeinta mitä olet onnistunut koirallesi opettamaan?

8. Mikä vahvuutesi kouluttajana?

9. Mikä on heikkoutesi kouluttajana?

10. Jos voisit korjata yhden koiran kanssa tekemäsi virheen, mikä se olisi ja miten toimisit nyt toisin?

11. Jos saisit muuttaa koirassasi yhtä sen ominaisuutta, mikä se olisi ja miten sitä muuttaisit?

Elmon puuhia kuvina

Elmo ja kaverit

Puistossa ei ole tullut kuvia otettua, mutta on Elmo ehtinyt kaveerata muuallakin. Kuvissa kääpiömäykky Patu, Venny- ja Molli -labbikset.

Elmon aktiviteettejä

Elmo puuhailee meidän kanssa arjessa mukana melkein kaikessa. Näissä kuvissa ollaan kansallispuistossa ja mökkilaiturilla. Ihme kyllä, yhtään kuvaa ei ole jalkapallokentän laidalta. Elmosta on tullut vanhimman pojan joukkueen ”maskotti”, eli sekä pelaajien että pikkusisarusten suosikki, joka tarvittaessa viihdyttää muuten nopeasti pitkästyviä pieniä katsojia leikeillään ja tempuillaan.

      

 

Ja vielä vähän ”harrastuksia”

Hauskinta Elmon kanssa on kaikenlainen leikkimielinen harjoittelu. Olemme hyvällä alulla erilaisten temppujen suhteen – skeittaus on yksi mieluisimpia temppuilutouhuja ja siihen meillä on Elmon kanssa loistavat mahdollisuudet kaupunkiin valmistuneen hienon skeittipuiston käyttäjinä. Temppujen ohella olemme käyneet tekemässä jonkin verran jälkiä, sitäkin ihan vain omaksi iloksemme. Näihin syys-lokakuisiin kuviin ja tunnelmiin – jälkipellolta ja skeittipuistosta.