Voiko johonkin asiaan koukuttua välittömästi? Jos siinä yhdistyvät sanat helmikuu, aurinko, lumi, koira, liikunta ja vauhti niin taatusti voi.
Meidän piti käydä Elmon kanssa reippaalla kävelyllä vetovaljaiden kanssa. Ja reippaastihan se sujuikin. Elmolla oli heti alusta alkaen selvä mielikuva siitä mitä nyt tapahtuu (eli en sittenkään pilannut koko juttua edelliskerralla!): kävely lähti heti vedolle ja nenäkin pysyi irti maasta kun sai innokkaita kehuja. Ja koska aurinko paistoi, mieli oli hyvä ja unohdin potevani edellisviikon laryngiitin jäljiltä elämää pahempaa yskää, oli tietysti pakko kokeilla juoksemista.
Ja veljet, miten Elmo juoksi! Juoksi ja veti silkasta juoksemisen ja vetämisen riemusta. Juoksi niin että itsellä meinasi jäädä jalat vauhdista. Ja kun oma kunto ei sallinut kovin pitkiä spurtteja teimme intervalleja. Spurtin jälkeen huonompihappsen hengitys sai tasaannusta Elmon piehtaroidessa hangessa ja kyhnätessä rapsutuksilla. Ja taas juostiin!
Ihan mieletöntä! Nyt tiedän mitä varten aloin viime keväänä (jälleen kerran sen kummemmin ajattelematta ja suunnittelematta) tehdä juoksulenkkejä vaikka juokseminen on aina ollut lähes viimeisenä lajilistallani. Sanoinko jo, että ihan mieletöntä?
Kotipihalla viimeinen lumikylpy ja lumikuorrutettu koira:
Kiitosta täytyy antaa myös erinomaisille välineille, jotka meille löytyivät Non-stop dogwearin mallistosta. Suosittelen!
Uljasmusta 