Vetoa ja vyökävelyitä

Elmolla on tuliterä vetovarustus ja olemme muutamaan kertaan päässeet valjaita, hihnaa ja vyötä kokeilemaan. Ekalla kerralla mentiin suoraan jäälle, isäntä ja esikoinen toimivat jäniksinä ja saivat kuin saivatkin Elmon vauhtiin. Minä tulin tukka liehuen perässä lumipotkulaudalla (scootilla). Aika rankka alku. Siitä vähän rauhoituttiin ja nyt olen tehnyt koiran kanssa lenkkiä tavallisilla valjailla ja hihnalla yrittäen opettaa koiraa pysymään koko ajan edelläni, hihna mieluiten kireällä ja erityisesti että lumipaakut ja kellertävät hajumerkit hangella ohitetaan pysähtymättä ja merkkaamatta. Ihan hirveästi kaikkea uutta koiralle! Jo ennen valjaiden hankkimista olen tavallisilla hihnalenkeillä opettanut käskyjä vasen (”vvvaaasen”) ja oikea (”oiiikee”). Nyt sitten vetovyön kanssa on tullut väkisinkin kokeiltua suuntien perillemenoa, kun kädet ovat (ihanasti!) vapaat eikä koiralle tule kiusausta antaa vihjeitä hihnan kautta. Ja ihme kyllä, koirahan tuntuu osaavan suunnat! Suuntien lisäksi käytössä ”ooodota” (pysähdytään) ja tien ylitykseen ”yli”, jolla lähdetään liikkeelle esim. suojatielle tai vaihdetaan 90 asteen kulmassa tien reunasta toiseen sekä ”reuna” joka tarkoittaa pysyttelemistä ihan reunan tuntumassa tai ”penkan puolella”.

Viikonloppuna käytiin reippaalla kävely-/juoksulenkillä ihan kunnon vetovehkeillä ja Elmo innostui jo ihan kunnolla kiskomaan. Käsky on ”meneee!” ja sain ihan älyttömän hyvän pätkän vedettyä puolijuoksua Elmo vetäen vähintään pientä vetoa, mutta myös ihan kunnolla takajaloilla ponnistaen. Perheen lapset antoivat vielä kiriapua seuraavalla pätkällä ja olin tosi tyytyväinen. Käytiin grillaamassa makkarat ja huilaamassa vähän – ja  jälkiviisaana on helppo sanoa, että koira olisi pitänyt taluttaa takaisin ihan tavallisella panta-hihna-yhdistelmällä. Mutta kun siihen asti oli mennyt niin hyvin… ja nälkä kasvaa syödessä. Vaan koirapa oli tuossa vaiheessa väsynyt, eikä touhu ollut enää yhtään niin mallikasta. Veti kyllä, mutta lähinnä penkan reunaan haistelemaan jälkiä ja jätöksiä. Nenä maassa, korvat kuutamolla. Äh, että harmitti. Pitikin pilata se onnistunut suoritus! Ja kun mua harmitti, koira huomasi ja mua harmitti vielä enemmän. Saatiin sentään ennen autoa pieni pirtsakka loppukiri, mutta silti. Olisi pitänyt hoksata, että oikeasti vetäminen on koiralle fyysisesti rankkaa – eihän se ole sellaiseen tottunut ollenkaan. Ja myös henkisesti koira on vetämisen kanssa vielä ihan uusilla vesillä ja touhu rassaa siltäkin osin.

Nyt siis jatkoa varten muistiin: älä ahnehdi. Tee vaikka vain pienen pieniä vetoja niin, että koira tekee oikein (= nenä ylhäällä, hihna pysyy kireällä ja koira keskittyy juoksemaan / kävelemään vetäen). Lenkille voi hyvin ottaa tavallisen pannan ja taluttimen, pukea valjaat lisäksi ja ottaa sitten vaan pieniä pätkiä joustavalla vetohihnalla (hihna voi vaikka roikkua perässä laahaten niin samalla koira tottuu siihen, että perässä tulee milloin mitäkin). Elmo tietää, että käskyllä ”hihna” kuljetaan vetämättä ja osaa kyllä kääntää vetovaihteen pois. Ja nyt kannattaa ennemmin jättää koiralle nälkää kuin uuvuttaa se liialla kiirehtimisellä ja oikaisemalla perusasioissa.

Ihan älyttömän hauskaa liikuntaahan tästä saadaan jahka vaan jaksan kahlata opetteluvaiheen kunnialla läpi. Jo nyt huomaan, että kävely saa lisää vauhtia pienestä vedosta ja hiki virtaa vaikka vauhtia ei ole paljoakaan. Voi tosin olla, että hiki tulee jo pelkästä äänen käytöstä ja koiran kannustamisesta, niin paljon touhussa saa itseään pistää likoon kun oikeastaan mitään muuta välinettä ei palkkaamiseen, kannustamiseen ja ohjaamiseen ole.

Elmo laavulla levähtämässä makkaratulien ääressä:

20160207_130534