Askelmerkkejä

Muistiin muutamia arkitottelevaisuuden askelmerkkejä:

Arkitottelevaisuus on tällä hetkellä niin hyvällä tolalla kuin voin sen ajatella tässä vaiheessa olevan. On lyhyempi lista kirjata niitä asioita, jotka vielä vaativat petraamista, mutta aloitan silti kehuilla.

– Yksinolo. Elmo on päivät yksin kotona stressaamatta. On omalla aidatulla alueellaan (häkki + aitaus -yhdistelmä, joka täyttää eläinsuojelulain vaatimukset!), eli ei ole mahdollisuuttakaan tuhota mitään arvokkaampaa, mutta sielläkään ei ole tuhonnut kuin vessapaperirullan hylsyjä. Eli todennäköisesti nukkuu ja mahdollisesti seurailee kissojen touhuja. Yöt nukkuu. Pissavahinko tulee loppupäässä yksinoloa, eli kun heräilee eikä pääse riittävän pian ulos.

– Ulos lähteminen ja kotiin tuleminen. Täysi kymppi! Ei hösellä lähdettäessä vaan seisoskelee rauhassa odottamassa että saan kamppeet valmiiksi. Ei ryntää ovesta ilman lupaa vaikka se jäisikin lapsilta auki. Kotiin tullessa odottaa tarvittaessa luvan tulla sisään. Eli saan rauhassa hakea pyyhkeen valmiiksi koiran istuessa oven ulkopuolella.

– Hihnakävely. Kaksin kävellessämme erinomaista, isommalla porukalla vähän levottomampaa. Kontaktia pitää päivittäin aktiivisesti vahvistaa, muuten ympäristö vie kaiken huomion. Kiinnostuu ajoittain ohikulkijoista, mutta tuntee käskyt ohi tai anna olla ja seuraa vain katseellaan. Lapset kiinnostavat, mutta samalla tavalla osaa ohittaa käskyllä. Koirien ohitukset erinomaisella tolalla, myös ja erityisesti räksyttävät koirat ohittaa hakien minulta  palkkaa intensiivisesti (vaatii toki useimmiten käskyn ”täällä” tai ”ohi” ja minulla on AINA nameja näiden tilanteiden varalta mukana). Osaa kädellä näyttämällä siirtyä tien reunaan/nurmikolle (kummallekin puolelle). Kadun ylitykset ”yli” -käskyllä, jolla myös vaihdetaan pyörätiellä kävellessä puolta. Tokihan hihnassa tulee sinkoamisia lentävien lehtien perään ym. yllätyksiä, mutta jos näin ei himpun vajaa 7-kuisella olisi niin voisi olla jo huolissaan 😉 . Ohittavat autot saavat edelleen säikkymään, mutta ilman mitään minulle aukeavaa logiikkaa. Eli joskus ei välitä mitään, joskus reagoi pienesti (esim. menee ”kasaan”) ja joskus jopa pyrkii pakenemaan poispäin autosta.

– Lasten kanssa viihtyy ja on pääasiassa nätisti. Luulee olevansa yksi lapsista eikä tajua, että lapset eivät halua joka leikkiin nelijalkaista kaveria. Rakastaa juosta lasten kanssa, eikä yritä hyppiä tai näykkiä (ja siksi olen sallinutkin tämän huvin sekä lapsille että koiralle – viimeksi tänään kirmasivat ulkona kilpaa). Lapsia uskoo jos haluaa, mutta mitään auktoriteettiä lapsilla ei ole koiraan nähden (vrt. edellä – Elmo on mielestään yksi lapsista). Vieraiden lasten kanssa en tietenkään anna leikkiä samalla tavalla.

– Tervehtiminen. Öööö. Tämän nyt arvasin jo pikkupentuna. Kotiväen osaa tervehtiä nätisti – saattaa nousta takajaloille, mutta ei hypi päin ja uskoo käskyä ”alas”. Mutta vieraat, vieraat… Ovelle ryntää haukkuen ja tämä on ok. Ovi aukeaa vasta kun istuu hiljaa haukkumatta aloillaan. Sen jälkeen onkin kohta, jossa meillä on vielä opettelemista. Kun vieraat on I HA NI A! Ne ihmiset, jotka osaavat tulla sisään huomioimatta koiraa saavat ihan kohtuullisen hillityn vastaanoton. Mutta auta armias vieraita, jotka antavat huomiotaan… No, hyppipomppinaamanpesushowhan siitä tulee. Olen alkanut harjoittelemaan tilanteita luopumisen kautta ja töitä riittää vielä. Parempi kuitenkin näin päin, että koira on toodella avoin ja onnellinen kaikista ihmiskontakteista.

– Autossa matkustaminen ja odottaminen. Ei ongelmia. Hyppää käskystä takaboksiin ja sieltä pois (nostan kyllä useimmiten vielä alas). Ei metelöi, saattaa hiukan inistä jos näkee toisia koiria ulkona. On odottanut pieniä hetkiä autossa, eikä ole jäänyt kiinni vinkumisesta / haukkumisesta, hajottamisesta tms. Eli seurailee vain ympäristöä. On toki onnessaan kun väki palaa autoon, mutta ei järjestä mitään kohtausta.

– Luoksetulo. Vauhdikas ja toistaiseksi varma. Paitsi silloin, kun päättää karata pihalta tsekkaamaan onko naapurin koira tavattavissa… Alan oppia olemaan kutsumatta silloin kun peräpää näkyy, se on turhaa. Hetken päästä kun vislaan niin koira kyllä tulee (ellei saanut parempaa seuraa).

– Käsittely. Kaikki sujuu: turkinhoito, hampaiden roplaus, kynsien leikkuu. Minun toimestani, mutta näköjään myös vieraamman antaa käsitellä ihan kivasti. Suihkusta ei erityisemmin nauti, mutta käyttäytyy asiallisesti. Pyyhkeeseen kuivaamista RRrrrakastaa, ja siinä on välillä vähän turhankin paljon intohimoa mukana.

– Ruoka. Ei kerjää. Saattaa kyllä makailla syödessämme pöydän lähistöllä, mutta ei häiritsevästi eikä todellakaan kerjäten. Keittiössä olen opettanut, että jos jotain tippuu, sitä ei saa rynnätä rosvoamaan vaan minä tsekkaan onko se syötävää ja annan sitten joko luvan tai siivoan aarteet parempaan talteen. Tämä on tärkeää, koska lattialle voi tippua myös ei syötäväksi kelpaavaa tavaraa (vaikka xylitolia tai polttavan kuumaa ruokaa).

– Kissat. Niin, kissat. Sanotaanko nyt näin, että Elmon läheisyydenkaipuu on suurempaa kuin kissojen, ja ihan vähän se taitaa myös nauttia kissojen härnäämisestä. Kissat pitävät sen kyllä kurissa, mutta minä en pidä siitä että kissojen perässä kurkotellaan sohvalle, ruokapöydälle tai jopa tiskipöydälle. Kissojen käydessä kuumana on parempi laittaa Elmo seuraamaan tilannetta omaan häkkiinsä, jotta homma ei mene ihan kaaokseksi. Kun kuitenkin kissojenkin on saatava omat leikkihetkensä viettää…

Mitähän vielä? Tässä ehkä olivat ne tärkeimmät. Näin siis homma toimii minun kanssani – pitääkin joku kerta haastatella perheen miesväki ja kysellä miten koira toimii heidän kanssaan kun en ole paikalla.

Arki Elmon kanssa on siis pääsääntöisesti täysin sujuvaa, helppoa ja stressitöntä. Pohjat on nyt tehty ja odotellaan miten murkkuikä sekoittaa pakkaa. Tilapäinen takapakki on todennäköinen, mutta suhtaudun tähän luottavaisin mielin. Olen oikein tyytyväinen arkikäytökseen jo tällaisenaan, ja tästä voi vielä iän myötä helposti petrata noita muutamia heikompia osa-alueita. Voin siis olla todella tyytyväinen – kyseessä kuitenkin ovat ne kaikkein tärkeimmät koiralle opetettavat asiat, sillä niiden kanssa elellään joka päivä koiran koko loppuelämän ajan.