Joululomalla

Saimme tänne etelään lunta juuri ennen joulua ja lomailu on sujunut kyläilyn ja ulkoilun merkeissä. Molemmat vievät erittäin tehokkaasti mehut pois pennusta, joten kotosalla olemme nauttineet hyvin hiljaisesta ja rauhallisesta koirasta, joka ei arkitavoistaan poiketen ole uuvahdukseltaan jaksanut osallistua perheen rutiineihin kuin korkeintaan unista päätä nostamalla ja huokaamalla itsensä uudelleen uneen.

Elmo tutustui varhain aattoaamuna mäenlaskuun oman perheen seurassa ja hetken päästä rinteeseen löytyi koirakaverikin. Ketterä ja hurjan nopea 2-vuotias narttu juoksutti Elmosta enimmät mehut pois ja olipahan tuo meille kaksijalkaisille hauskaa seurattavaa. Pulkista ja niillä laskevista lapsista Elmo ei ollut juuri nimeksikään kiinnostunut, ja yhden törmäyksen jälkeen oppi kerrasta varomaan ettei juokse päätä pahkaa alle. Aikaisempiin koirakokemuksiini nähden on suorastaan ihmeellistä, että koira voi todella olla pulkkamäessä vapaana ja touhuta kaikessa rauhassa omiaan (=kaivaa lumessa töröttäviä oksia ja taimia syötäväksi oksentaakseen niitä illalla kotona…) ilman minkäänlaista tarvetta ryntäillä paimentamaan tai noutamaan pulkkailevia tenavia. Täytyy sanoa, että arkielämässä saalisvietin vähyys ja paimennusvietin puuttuminen eivät ole huonoja juttuja ollenkaan – helpottaa kovasti myös kotona juoksevien ja pihalla pyöräilevien lasten ja koiran yhteiselämää.

Aattoaamun mäenlaskun jälkeen kotipihassa:

Joulu2014 069

Aaton kyläreissu mummolaan sujui Elmon kanssa oikein hienosti. Koira oli tyypilliseen tapaansa kuin olisi ikänsä viettänyt joulua – edes joulupukki ei herättänyt minkäälaista intohimoa, ellei sitten lukuun oteta pukin puukeppiä, jonka Elmo olisi erittäin mielellään vienyt jemmaan järsittäväksi. Nukkuahan koira ei tietenkään kaiken keskellä malttanut, mutta saimmepahan patjamajoitukseen viereemme sikeästi tuhisevan koiravauvan, jonka kanssa oli aamulla ihana heräillä ja lekotella pitkät tovit kaikessa rauhassa (kun ensin oltiin käyty pihalla lirittämässä yöntäyteinen rakko tyhjäksi). Täytyy myöntää, että koiran kanssa samalla patjalla nukkuminen oli niin mukavaa, että en enää kovin paljoa ihmettele niitä ihmisiä, jotka tätä harrastavat ihan vakituisesti. Meille kuitenkin riittää ne pari kertaa vuodessa kun päädymme jonkun nurkkiin vailla oikeaa sänkyä 😉

Tänään Tapanina kävimme jälleen pulkkamäessä ja metsässä, jossa kepit, varvut ja kaikki ihana nakerrettava yritti viedä koiran koko huomion. Ärrsyttävää! Hihnassa Elmo päästää irti herkullisestakin kepinpalasta käskyllä ”Anna olla!” (irti sanaa säästän ihan muihin tarkoituksiin), mutta mitäpä sitä kuuntelemaan kun ihminen on matkan päässä ja koiralla koko metsä tilaa juosta tiehensä risut suupielistä roikkuen. Metsästä painelimme kylään ja Elmo sai vielä jatkaa energian purkua 12-viikkoisen labbispennun kanssa. Kotimatka taittui lumiscootilla potkutellen, Elmo mielettömällä innolla vierellä / edessä painaen. Voi että, kun koira saa kunnolla ikää ja luustonsa valmiiksi niin meillä on tiedossa monia upeita lenkkejä – vetovaljaat on kyllä pakko saada ja koira opettaa kiskomaan niin kovaa kuin kintuista lähtee! Nyt en tietenkään juoksuttanut koiraa hölkkävauhtia kovempaa kuin parin pienen spurtin verran. Ihmeen, suorastaan hämmästyttävän hyvin Elmo juoksee kelkan, juoksijan ja pyöränkin rinnalla ihan poukkoilematta ja kovassakin vauhdissa oman menonsa ihmisen vauhtiin sovittaen niin, että laukka ei lähde lapasista eikä meno muutu kiskomiseksi. Mahtavaa (myös miehelle, joka saanee tästä aikanaan loistavan lenkkikoiran).

Kotona on ollut taas hyvin, hyvin rauhallinen koira. Ei hullumpaa sekään.

Muokattu Muokattu2

Advertisement

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s