Joululomalla

Saimme tänne etelään lunta juuri ennen joulua ja lomailu on sujunut kyläilyn ja ulkoilun merkeissä. Molemmat vievät erittäin tehokkaasti mehut pois pennusta, joten kotosalla olemme nauttineet hyvin hiljaisesta ja rauhallisesta koirasta, joka ei arkitavoistaan poiketen ole uuvahdukseltaan jaksanut osallistua perheen rutiineihin kuin korkeintaan unista päätä nostamalla ja huokaamalla itsensä uudelleen uneen.

Elmo tutustui varhain aattoaamuna mäenlaskuun oman perheen seurassa ja hetken päästä rinteeseen löytyi koirakaverikin. Ketterä ja hurjan nopea 2-vuotias narttu juoksutti Elmosta enimmät mehut pois ja olipahan tuo meille kaksijalkaisille hauskaa seurattavaa. Pulkista ja niillä laskevista lapsista Elmo ei ollut juuri nimeksikään kiinnostunut, ja yhden törmäyksen jälkeen oppi kerrasta varomaan ettei juokse päätä pahkaa alle. Aikaisempiin koirakokemuksiini nähden on suorastaan ihmeellistä, että koira voi todella olla pulkkamäessä vapaana ja touhuta kaikessa rauhassa omiaan (=kaivaa lumessa töröttäviä oksia ja taimia syötäväksi oksentaakseen niitä illalla kotona…) ilman minkäänlaista tarvetta ryntäillä paimentamaan tai noutamaan pulkkailevia tenavia. Täytyy sanoa, että arkielämässä saalisvietin vähyys ja paimennusvietin puuttuminen eivät ole huonoja juttuja ollenkaan – helpottaa kovasti myös kotona juoksevien ja pihalla pyöräilevien lasten ja koiran yhteiselämää.

Aattoaamun mäenlaskun jälkeen kotipihassa:

Joulu2014 069

Aaton kyläreissu mummolaan sujui Elmon kanssa oikein hienosti. Koira oli tyypilliseen tapaansa kuin olisi ikänsä viettänyt joulua – edes joulupukki ei herättänyt minkäälaista intohimoa, ellei sitten lukuun oteta pukin puukeppiä, jonka Elmo olisi erittäin mielellään vienyt jemmaan järsittäväksi. Nukkuahan koira ei tietenkään kaiken keskellä malttanut, mutta saimmepahan patjamajoitukseen viereemme sikeästi tuhisevan koiravauvan, jonka kanssa oli aamulla ihana heräillä ja lekotella pitkät tovit kaikessa rauhassa (kun ensin oltiin käyty pihalla lirittämässä yöntäyteinen rakko tyhjäksi). Täytyy myöntää, että koiran kanssa samalla patjalla nukkuminen oli niin mukavaa, että en enää kovin paljoa ihmettele niitä ihmisiä, jotka tätä harrastavat ihan vakituisesti. Meille kuitenkin riittää ne pari kertaa vuodessa kun päädymme jonkun nurkkiin vailla oikeaa sänkyä 😉

Tänään Tapanina kävimme jälleen pulkkamäessä ja metsässä, jossa kepit, varvut ja kaikki ihana nakerrettava yritti viedä koiran koko huomion. Ärrsyttävää! Hihnassa Elmo päästää irti herkullisestakin kepinpalasta käskyllä ”Anna olla!” (irti sanaa säästän ihan muihin tarkoituksiin), mutta mitäpä sitä kuuntelemaan kun ihminen on matkan päässä ja koiralla koko metsä tilaa juosta tiehensä risut suupielistä roikkuen. Metsästä painelimme kylään ja Elmo sai vielä jatkaa energian purkua 12-viikkoisen labbispennun kanssa. Kotimatka taittui lumiscootilla potkutellen, Elmo mielettömällä innolla vierellä / edessä painaen. Voi että, kun koira saa kunnolla ikää ja luustonsa valmiiksi niin meillä on tiedossa monia upeita lenkkejä – vetovaljaat on kyllä pakko saada ja koira opettaa kiskomaan niin kovaa kuin kintuista lähtee! Nyt en tietenkään juoksuttanut koiraa hölkkävauhtia kovempaa kuin parin pienen spurtin verran. Ihmeen, suorastaan hämmästyttävän hyvin Elmo juoksee kelkan, juoksijan ja pyöränkin rinnalla ihan poukkoilematta ja kovassakin vauhdissa oman menonsa ihmisen vauhtiin sovittaen niin, että laukka ei lähde lapasista eikä meno muutu kiskomiseksi. Mahtavaa (myös miehelle, joka saanee tästä aikanaan loistavan lenkkikoiran).

Kotona on ollut taas hyvin, hyvin rauhallinen koira. Ei hullumpaa sekään.

Muokattu Muokattu2

Advertisement

Turkkirotu

Snautseri on turkkirotu. Kirjoissa kerrotaan, että turkki vaatii perusteellisen trimmaamisen kaksi kertaa vuodessa ja lisäksi se on hyvä siistiä pariin kertaan näiden välissä. No, tämä kuulostaa helpolta ja vähäiseltä ja ainakin itseni on yllättänyt miten paljon turkin kanssa oikeasti saa puuhastella. Vielä enemmän on yllättänyt miten hauskaa se voi olla!

Elmon turkki on kuuleman mukaan samantapainen kuin isällään. Pohjavillaa on runsaasti ja sainkin kasvattajalta ohjeen poistella sitä säännöllisesti. Käytännössä tämä on tarkoittanut pohjavillakamman käyttöä kerran, pari viikossa. Alkuun käytin sitä turhan varovaisesti, mutta nyt rapsuttelen sillä oikein reippaasti ja villaa kyllä lähtee joka kerran valtaisa kasa. Niska, selkä ja kyljet ovat helpot ja mukavat käsitellä. Vasenkätisenä olen käyttänyt toistaiseksi oikeakätisen kampoja, ja opetellut käyttämään niitä tarpeen mukaan molemmilla käsillä ja kampaamaan koiraa eri suunnista. Tämä on osoittautunut sangen hyödylliseksi, eli voin operoida koiraa mistä suunnasta hyvänsä vaihtamalla vain kampaa kädestä toiseen. Suunnittelen kyllä vasurivälineidenkin hankkimista, kunhan jossain sopivassa kohdassa sellaisia kävelee vastaan…

Noin kuukausi sitten Elmon selkäturkki säikäytti: Pohjavillaa poisteltuani karvojen juuret paljastivat sentin, puolentoista matkalta harmaata karvaa. Tuleeko tästä pippurisuola?! Kasvattaja neuvoi kokeilemaan josko karva lähtisi nyt nyppimällä ja niinhän se teki. Nypin tuossa vaiheessa selkälinjan läpi niin hyvin kuin taisin. Yllätyksekseni karva todella lähti mukavasti ja kivuttomasti. Muutaman illan sain sitä jyystää, sillä sekä minä että koira olimme kovin tottumattomia tuohon uuteen yhteiseen puuhasteluun. Kyljet, reidet ja lavat jätin rauhaan, sillä karva niissä tuntui olevan tiukassa ja niiden nyhtämiseen en uskaltanut ryhtyä. En tietenkään nyppinyt kaikkea irti, vaan pidemmän, elottoman ja harmaatyvisen karvan. Alta paljastuikin oikein kiiltävä ja selvästi karkeampi karva.

Pari-kolme viikkoa selän nyppimisen jälkeen harmaatyvistä karvaa alkoi ilmaantua vielä nyppimättä jääneille alueille. Päättelin, että on aika ryhtyä taas urakoimaan. Ja niinhän tuokin karva irtoili ja koira pääsi kylkien, reisien ja lapojen irtohapsuista. Tai no, olisi siinä vieläkin kai hommaa ja kuvista päätellen lavat ainakin pitäisi putsata vielä pidemmälle. Mutta onneksi tässä on vielä joululomaa jäljellä.

Tässäpä pari kuvaa. Ensin tilanteessa, jossa selkäkarvat on nypitty pari viikkoa aiemmin. Kyljet ja lavat täynnä hapsua : WP_20141221_035WP_20141221_034

Ja sitten nypinnän vähitellen edettyä (kuvien laatu = kaamea, mutta pointti selvinnee).

Joulu2014 049

Joulu2014 100WP_20141224_001

Nyppimisen lisäksi saksiakin olen käyttänyt jo useampaan kertaan. Tassukarvat kasvavat kovaa vauhtia, ja varpaiden ja anturoiden väleistä karvaa on ollut tarpeen lyhennellä. Lumipaakkujen ehkäisemiseksi tämä on aivan välttämätöntä (ja samasta syystä tekisi mieli leikata kaikki jalkakarvat pois, niin ikävästi lumi niihin pakkaantuu!). Korvanlehdistä ja poskista olen myös napsinut karvaa lyhyemmäksi ja trimmivälineiden kanssa kylässä piipahtanut kaveri nappasi parilla napsaisulla naamakarvoja uuteen uskoon niin, että Elmo sai silmänsä näkyviin. Konekin sipaisi parit siivut peräpeilistä ja kaulalta ihan treenin vuoksi.

Korvakarvat ovat osa-alue, johon en vielä ole koskenut, mutta ovat kyllä to do -listalla…

Mutta kuten kuuluu ja näkyy, kyllä tuossa käsityötä on riittänyt. Nyppiminen, kampaaminen, rapsuttaminen, napsiminen, tuo kaikki on kuitenkin ainakin tähän asti ollut omasta mielestäni oikein mukavaa ja jopa terapeuttista puuhastelua. Mikä sen mukavampaa kuin syliin käsittelyyn nukahtava koiranpentu!