10-viikkoisen viikonloppu

Viime viikko meni melkoista haipakkaa palattuani loman jälkeen töihin. Elmo-parka joutui olemaan jo pitkiä päiviä yksin, joskin jäljistä päätellen pentu on kyllä nukkunut valtaosan yksinolajastaan.

Viikonloppuna otettiin sitten vähän takaisin siinä, missä arkena ehdittiin touhuta iltaisin vain lyhyitä aikoja. Perjantaina satoi lunta!! Siitähän riitti iloa pienelle parrakkaalle. Turkkiin, ja etenkin naamakarvoihin paakkuuntuva lumi vaan ei ollutkaan niin hauska juttu – ellei sitten oteta lukuun sitä lystiä, jonka hassu ilmestys emännälle tuotti. Elmon etenemistä lumessa oli myös hauskaa seurata: näytti siltä, kuin koira olisi kuullut jonkun pienen koppakuoriaisen kulkevan lumen alla. Kuono lumeen tökkien ja välillä päätä kallistellen Elmo tamppasi pihaa ympäri, ja lopulta oli sitten kuljettava vielä haistelemassa itse tallatut jäljet.

Lauantaina kävimme Elmon kanssa keskustassa, ja satuimme paikalle juuri parahiksi ihmettelemään toripäivän päätöstä. Oli nostolava-autoa, purkuaan rämiseviä rakennelmia, kiireisiä ihmisiä, pyöriä, pulkassa ohi kulkevia, kiljahtelevia lapsia ja kovaääninen kuorma-autokin. Seisoskeltiin siinä melskeen keskellä ihmettelemässä tovi, ja käytiin sitten vielä kävelemässä pieni kierros keskustan hiljentyneellä kävelykadulla. Naksutin ja namit mukana, tottakai! Elmo katseli toiveikkaana jokaista ohikulkijaa, josko joku innostuisi tervehtimään. Naksu ja nami aina kun malttoi seisoa paikoillaan tai kävellä hihnassa suoraan riippumatta siitä mitä tai kuka ohi pyyhälsi. Pääsin naksuttelemaan kauempana kiinnostusta herättäneitä koiriakin, olivat sopivan kaukana olemaan herättämättä minkäänlaisia intohimoja, mutta katsomisestahan namin saa ja niitä oli nyt helppo jaella.

Sunnuntaina sitten harjoiteltiin taas julkimatkustusta. Tällä kertaa hilpaistiin junalla Espooseen. Elmo sippasi aika pian junan lähdettyä viereen istahtaneen teinitytön lenkkarin viereen, ja nukkui lopulta kuin tukki ja malttoi juuri ja juuri heräillä junanvaihtoon. Toisessa junassa oltiinkin eteisosastossa, jossa riitti enemmän tapahtumaa ihmeteltäväksi. Pari pysäkkiä ennen määränpäätä vaunuun tuli toinen koira, jonka onneksi huomasin ja ehdimme siirtyä eteisen toiseen päähän. Elmo meni ensin ihan kierroksille, mutta kun toisen koiran omistaja fiksusti otti oman koiransa pois katsekontaktista, sain hyvin pian Elmon rauhoittumaan ja pääsin palkkaamaan. Ja sehän toimi. Jälleen kerran, naksu ja palkka toisen koiran nätistä katsomisesta – istuen tai paikalla seisten, hihna löysällä. Ensin Elmo haeskeli namia kädestäni tai minua katselemalla, mutta hyvin pian äkkäsi, että se onkin tuo toinen koira joka saa namit heltiämään. Lopulta Elmo rauhoittui täysin, ja saatoimme vaihtaa hiukan paikkaakin junavaunussa ilman, että Elmo olisi enää reagoinut levottomasti toiseen koiraan.

Perillä kävimme kylässä lapsiperheessä, jossa oli Elmoa vain 2 viikkoa nuorempi labradorinarttu. Tyypit pitivät ihan järjetöntä mekkalaa keskenään, ja pariin kertaan oli ihan pakko vähän rauhoitella tilannetta. Tosi vaikeaa arvioida kuinka pitkälle tällaisten pikkupikkupentujen voi antaa ottaa toisistaan mittaa – äänitehosteet olivat sellaiset, että jos kyse olisi ollut aikuisista koirista, olisimme kyllä luulleet keräilevämme ruumiita tapaamisen päätteeksi. Molemmat komensivat toisiaan melkoisen tasapuolisesti ja kävivät rähinöiden päälle kerta toisensa jälkeen uudelleen vaatimassa toinen toistaan leikkiin.

Loppupäivä menikin aivan järkyttävästä väsymyksestä toipuessa. Kyllä pikkupennusta on ihanan helppoa saada virrat pois!

Rennosti reporankana kylässä:

086

Huomenna pitääkin hakea apteekista Axilurit ja varailla kalenterista ja eläinlääkäristä sopiva aika rokotuksille. 12 viikon rajapyykki on jo ihan lähellä!