Vauva! Apua!

Aamupissalla se iski. Epävarmuus, paniikki: tajusin olleeni koiravauvan omistaja viimeksi 19 vuotta sitten. 19 vuotta! Sinne valui seesteisyyteni, huuhteluveden mukaan. Muistanko enää mitään? Olenko valmis? Viimeksi koiranpentu tuli minulle aivan erilaisissa olosuhteissa. Asuin kotona vanhempieni kanssa, kävin lukiota. Minulla ei ollut lähes muuta kuin aikaa. Toisaalta en kyllä ymmärtänyt koiranpennun kasvatuksesta silloin juuri mitään, ja sen oppirahat tuli koiran 11-vuotisen elämän aikana makseltua.

Nyt olen 3 pojan työssäkäyvä äiti. Koira on ollut aktiivisesti haaveissa äkkiä laskien ainakin 3 vuotta. Olen luultavasti valmistautunut niin hyvin kuin voi. Perehtynyt rotuun, sen taustoihin, sairauksiin, käyttömahdollisuuksiin, turkin hoitoon. Antanut itseni ymmärtää, että tämä on SE rotu. Perehtynyt lisää. Tavannut kasvattajia, omistajia, koiria. Hahmotellut käsitystäni koiran oppimisesta, koulutuksesta, koiran ja ihmisen välisestä suhteesta. Pohtinut omia toiveitani, tarpeitani ja tavoitteitani – motiiveitani koiran hankkimiselle. Tutkinut jalostustietokantaa. Epäillyt rotuvalintaa, palannut takaisin alkuperäiseen. Ja lopulta tehnyt päätöksen koiranpennun hankkimisesta.

Ja nyt h-hetken lähestyessä hirvittää. Olenko ollut realistinen odotuksissani ja omien kykyjeni ja voimavarojeni arvioinnissa? Mitä jos elämä onkin seuraavan vuoden ajan yhtä helvetin tulessa kärvisetelyä? Toisaalta olen kyllä yrittänyt parhaani mukaan myös varautua pahimpaan: Puppy blues, ongelmakoira, eroahdistus, remmirähjäys. Siinä muutamia hakusanoja, joilla voi varautua siihen mitä koiranomistajan elämässä saattaa tulla vastaan.

Päiväkahviin tänä kuulaana syyslauantaina päästyäni tulee mieleen, että entä jos vaikka vetäisin pari kertaa syvään henkeä. Relaa hei. Ehkä tärkeintä tässä kohtaa on muistaa, että koiranpentu ja koira ei ole suoritus, siitä ei jaeta tyylipisteitä. Koiran kanssa kaikki ei mene hyvälläkään suunnittelulla nappiin. Elämä koiran kanssa on, no – elämää. Ja siinä on kyllä moni onnistunut ihan varmasti heikommistakin lähtökuopista ponnistaen.

Näillä pohdinnoilla avaan blogini. Se kuvatkoon kasvuani snautseristiksi ja snakuvauvani kasvua toimeliaaksi, yhteiskuntakelpoiseksi perhekoiraksi.

Advertisement

2 kommenttia artikkeliin ”Vauva! Apua!

    • Hei! Lukemista enemmän olen pohdiskellut ja pähkäillyt ja peilannut omia koirakokemuksia, virheitä ja yleistä tietoa oppimisesta. Mutta pentua odottaessani käsiini sattui Tommy Wirénin ja Päivi Romppaisen ”Onnistu koirasi koulutuksessa”. Sen lukeminen oli tosi ahaa-elämys: tässähän kerrotaan ja kootaan teoriaksi juuri se mistä olen yrittänyt aivoituksineni päästä jyvälle! Kiitos muistutuksesta, kaivankin kirjan uudelleen esiin. Siinä riittää luettavaa moneksi kerraksi.

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s